keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kahden kanan soppa!


Täytyy tunnustaa, että taisin ihan vähän stressata etukäteen ruuan onnistumista kun kokkasin ruokaa I:n synttäreille. Ei sillä, minulla oli suunnitelma, kaksi broileria pakkasessa ja ihan hurja kasa kaikkea ihanaa vihreää joten tiesin ettei niistä nyt ihan huonoa kanasoppaa synny. Siitä huolimatta halusin onnistua, sillä I:n mummin Riitan seurueessa oli mukana niin paljon maailmaa nähneitä ja siellä taatusti hyviä ruokia maistaneita ihmisiä jotta omakin rima nousi sitä mukaa mitä enemmän asiaa ajatteli.

Vähän haastetta hommaan lisäsi, että mökiltä puuttuu sellainen suurensuuri kattila, johon saisi helposti mahtumaan viidentoista hengen keiton. Näin jälkikäteen ajateltuna mökille voisi ehkä sellaisen hankkiakin, koska kaikilla tutuilla alkaa olla perhettä ja isompien porukoiden muonittamista tapahtuu siloin tällöin. Eikä tämä uusi kalojen pyydystysinnostus ainakaan vähennä ison kattilan tarvetta; viime viikonloppunakin kaloja tuli n. 30 joten kyllä siinä liemeä syntyy kun kaikki ruodot keittää.

Kanat lisättiin Ikeasta ostettuun soikeaan pataan ja pohjalle vettä. Kun kanat paahtuivat uunissa, leivoin sämpylöitä. 

Mutta niiden kanojen kanssa valitsin taktiikakseni laittaa molemmat kanat isoon soikeaan pataan ja tunkea ne mausteiden ja vesitilkan kanssa uuniin kypsymään. Kun vettä on vähän, kanat osin paahtuvat ja osin höyrystyvät uunissa ja lihasta tulee ihan pehmeää, suussasulavaa ja silkkistä samalla kun kananluut antavat makua liemeen.

Mausteeksi erilaisia chilejä, yrttejä, limeä ja kevätsipulia - ison porukan kanssa lisukekulhoja oli useampi. 

Sitten kun kanat olivat kypsiä (parin tunnin jälkeen liha suorastaan putosi luun ympäriltä), nypin kaikki lihat luista ja laitoin ne takaisin uunipataan. sitten lisäsin niin paljon nestettä kuin pataan mahtui ja jaoin sitä vähän toiseen kattilaankin. Sellaisen "virheen" tein, että kun stressasin nesteen riittävyydestä, lisäsin keittoon Puljongin kanaliemen. Vaikka Puljongin liemi oli ihan ok, se ei ollut läheskään yhtä upeaa ja raikasta kuin tuo itse uunissa hauduttamani liemi oli. Joten olkaa minua viisaampia ja ottaka käyttöön iso kattila johon lisätään vain enemmän vettä, pippuria ja suolaa ja jättäkää se valmis liemi lisäämättä. Jos ei ole kiire, voi ne kanan luut laittaa vielä hetkeksi uunituksen jälkeen kiehumaan siihen nesteeseen, jotta kaikki niissä oleva maku varmasti irtoaa keittoon. Toinen juttu mitä jäin miettimään oli tuo Sichuanpippuri. Se on hyvää, mutta sen rakenne on niin karhea, että kun sellaisen pippurinpalan sai suuhunsa fiilis oli sama kuin olisi saanut suuhunsa hiekanjyvän. Jos siis käytät niitä, hienonna pippuri tosi hienoksi pölyksi tai kietaise pippurit pieneen harsonyyttiin jotta voit onkia ne pois kun keitto viedään tarjolle. Myös liemen siivilöinti siinä yhteydessä kun kanojen lihoja aletaan nyppiä toimisi varmaan ja silloin pippurit kannattaa jättää kokonaisiksi jotta ne jäävät siivilään.

Ja kun liemi on valmis, kanan lihat ja tuoreet vihannekset laitetaan kattilaan suupalan kokoisina ja koko homma kiehautetaan jotta pavut ja broccolinot hieman kypsyvät. Aivan viimeisenä lisätään vielä tuoretta yrttiä ja limen mehua.

Koska lounaalle saapui niin isoja kuin pieniäkin ihmisiä, jätin chilin lisäämättä suoraan soppaan ja pilkoin erilliseen kippoon korianteria, minttua ja chilejä. Siitä jokainen sai sitten ripottaa maustetta annoksensa päälle oman maun mukaan. Ai niin, oli meillä vielä pullo Srirachaakin pöydässä, jolla tulta saa juuri niin paljon kuin tahtoo.


Keiton kanssa leivoin myös jogurttipurkin loppuun tehdystä taikinasta porkkana-kaurasämpylää  (katso vaikka tämä ohje, meni samaan tapaan paitsi että käytin pinnalle seesaminsiemeniä ja maidon sijaan jogurttia) jonka päälliseksi katoin pöytään vain voita.

Keitosta tuli ihan erinomaista ja vaikka kaikki syötiin, luulen ettei kenenkään jäänyt nälkä vaan kyse oli siitä, että kaikki ottivat keittoa vielä ihan vähän lisää:)

Kahden kanan keitto (riitti 15 hengen juhlaseurueelle)

2 broileria (jos väkeä on vähemmän, tee vain yhdestä broilerista)
2 sipulia
2 tähtianista
1 tuore valkosipuli (halkaistuna)
2 tl sichuan pippuria
peukalonmittainen pala inkivääriä (puolitettuna)
1 sitruunaruoho
kalakastiketta
vettä n. 5-6 cm kerros pataan


(1 l kanalientä - > sanoisin että kannattaa laittaa enemmän vettä kanoille, mutta minun piti jatkaa keittoa)
1 purjo
1 pss broccolinoja (pieniä parsakaaleja)
1 pss mustakaalia
1 pkt pitkiä vihreitä papuja
suolaa ja kalakastiketta tarpeen mukaan
(hyvää oliiviöljyä)

1 limen kuori + mehu

Pöytämausteeksi pilkottuna kuppiin (osan voi laittaa suoraan keittoonkin etenkin jos ei ole pikkulapsia jotka vieroksuvat chiliä)
kevätsipulin vartta
korianteria
thaibasilikaa
chilejä
limeä


Paahda sichuanpippuria suolan kanssa pannulla, kunnes pippuri alkaa tuoksua. Jauha pippuri todella hienoksi. Laita pataan tilkka kuumaa kestävää öljyä ja lisää sekaan pilkottuna sipuli, sitruunaruoho, inkivääri, tähtianis ja paahdettu pippuri. Kuullota kattilassa kunnes sipuli pehmenee ja saa hieman väriäkin. Lisää sitten halkaistuna kokonainen valkosipuli keikkauspinta pohjan pataa vasten.

Lisää sitten pataan sulat, huuhdotut, kuivatut kanat/broilerit, kalakastike ja lisää vettä niin että osa kanoista peittyy ja padassa on n. 5-6 cm korkeudelta vettä. Peitä kannella ja laita uuniin 180 asteeseen  n. 2h kunnes kana on ihan kypsää ja irtoaa luusta. Lisää tarvittaessa paiston aikana vähän vettä ettei pata kuiva.

Ota sitten pata pois uunista ja lisää sinne vettä niin paljon kuin mahtuu (litra-puolitoista). Kiehauta jotta kananluista irtoaa maku veteen ja perkaa sitten kanojen luista lihat pois, purista keittopohjaan paahtuneet, pehmet valkosipulin kynnet (ja hävitä valkosipulin kuoret). Kuumenna neste kiehuvaksi. Lisää sitten keittoon paloiteltu kananliha, tikuiksi pilkottu pesty purjo, huuhdottu ja siivutettu mustakaali, pilkotut pavut ja broccolinot ja kiehuta 3-5 min tai kunnes pavut ovat kypsiä.

Mausta tarvittaessa kalakastikkeella, tilkalla hyvää leikatun ruohon makuista oliiviöljyä ja suolalla sekä pippurilla. Lopuksi lisää yrttiä, pilkottua chiliä ja limeä maun mukaan.

Tarjoa tuoreen leivän kanssa.

p.s. jos kaikki liemi ei mahdu tarjoiluastiaan, pidä se kuumana hellalla ja lisää lientä kun keittoa on jo otettu.

tiistai 19. elokuuta 2014

Mutta äiti, minä toivoisin että voisimme syödä ne ihan itse!


Viikko sitten kävimme harventamassa tulitikkuaskia vain hieman suurempaa porkkanalaatikkoamme. Yllä oleva kuva on ainoa, joka ei ollut tärähtänyt tai heilahtanut, sillä nuorimies heilutti porkkananippua kasvot loistaen. Pääosa noista porkkanoista katosi pestynä suoraan pikkumieheen - muutaman nakkasin kiehumaan parsakaalin kanssa ja saimme muutkin maistaa todella makeita, omia porkkanoita. Suunnittelin jo, miten hyviä niistä tulisi Sous videssä jonkun fiinimmän annoksen kylkeen. 

Ja eilen sitten menimme kasvimaalle katsomaan onko sade kasvattanut hieman kesällä kuivaakin kärsineitä porkkanoitamme. Mutta jäljellä olivat vain tyhjät naatit - osa vielä pystyssä maassa, mutta ilman porkkanaa. Myös punajuurta oli maistettu.

Jos tapanani olisi postata tänne kasvokuvia, saisitte nähdä yhden hyvin huolestuneen näköisen kolmivuotiaan jonka otsa on ihan kurtussa miettimisestä ja käsissä on multaa kiivaasta porkkanan etsinnästä. Ja koko tuhon keskellä pikkumies etsii ratkaisua, ääni hieman surullisena, mutta täynnä toivoa:

Vain nuo kolme tai neljä pientä porkkanaa jäi kahdesta täydestä rivistä taimia. Mten olivat jaksaneetkin syödä kaikki.

"Äiti, laitetaan uusia porkkanoita!"

"Kyllä kulta, mutta vasta ensi keväänä - porkkanat pitää kylvää keväällä. Tälle vuodelle ne eivät enää ehdi."

"Miksi äiti myyrät ovat syöneet kaikki meidän porkkanat?"

"Ne olivat tosi, tosi makoisia ja hyviä. Eikä myyrä varmaan osannut ajatella, että sinä olet niitä hoitanut omin pikkuisin käsin."

"Mutta äiti, minä toivoisin, että me voisimme syödä ne porkkanat ihan itse!"


Nämä porkkanat ostettiin Niittulasta viime perjantaina. Ja syötiin viikonloppuna - MAM.

Niinpä niin, mutta onneksi toiset osaavat paremmin kuin äiti. Pitää koittaa taas perjantaina ehtiä käymään Niittulassa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Savustettua ankanrintaa, hapankirsikkahilloketta ja jälkkäriksi herkkujuustoa

savustettu ankka

Joskus on vaikea löytää sopivia sanoja kuvaamaan mitään niin hienoa ja erityistä mitä sinänsä yksinkertainen ruoka klassikkoyhdistelmällä voi tarjota. Lisäksi kokemus hyvästä ruuasta on aina subjektiivinen - mikä yhdelle on tajunnanräjäyttävän hyvää, saattaa toisen mielestä olla vaan "ihan okei". Ja sitten tietysti tämä kulunut kesäloma kyllä pilasi meikäläisen upeilla raaka-aineilla jotka kutittelivat mieltä ja kieltä ihan toisella tapaa kuin pitkään kauppaan matkanneet serkkunsa. Joten koittakaa kestää tämäkin postaus - ellei puuatrhassanne kasva omaa kirsikkapuuta tai teillä ei ole hyvinvarusteltua kylätoria, hapankirsikkaa voi olla mahdotonta löytää mistään automarketista.

ankkaa ja kirsikkaa

Yksi kesäloman ehdottomasti parhaista illallisista (tai ehkä jopa paras) savustui kesäkodissamme kun sisareni miesystävineen tulivat kylään. Olin löytänyt Taalintehtaan torilta tuon otsikostakin näkemänne aarteen; rasiallisen kotimaisia happamia kirsikoita ja halusin tietysti tehdä niistä jotain erityistä kun suosikkisisareni tulee kylään.

kirsikka
Kotimaisia kirsikoita

V oli maininnut jo joskus paaaljon aikaisemmin että ankan rinta tulisi huhujen mukaan ihan erinomaisen hyvää kun sen savustaisi kirsikkapuun kanssa. No, minä muistin tämän kun kirsikat tulivat minua vastaan ja tiesin että kaupungista niitä ankan rintoja tuli mukaan pakasteena.

kirsikkahillo
Jos kirsikankiven poistajaa ei ole, kirsikkahillo lienee kätevintä paseerata. Ainakin laiska emäntä voi tehdä niin ;)

No, sellaista pullaa minulla ei käynyt, että sisareni, kirsikat, kirsikasta sahattu savupuu ja ankat olisivat kaikki vain jotenkin taianomaisesti pyörähtäneet paikalle kivellemme metsänhaltiattaren sauvanheilautuksella. Niinpä markkinapäivänä kirsikoiden löydyttyä, yhtälöstä puuttui sisareni lisäksi savupuu, joten kirsikoiden löydyttyä työnsin ne pakastimeen. Ja sitten kun V meni käymään kaupungissa tilasin vähän kirsikkapuuta savustusta varten.

ankka, savustus
Kaikki söivät, ottivat lisää ja söivät ja...
Ja niin se sitten meni, että savustimme ankkaa, teimme upeista hapankirsikoista mahtavaa hilloketta ja söimme ne ihan simppelien uunissa tehtyjen, valkosipulin kanssa paahdettujen perunoiden kanssa. En tiedä, ehkä ne perunat olisi voinut korvata jopa jollain beluga- tai du puy -linssihässäkällä tai fiinimmin laitetuilla juureksilla, mutta se ankka ja kirsikkahillo oli niiiiiiin tajunnanräjäyttävän hyvää, että kaikki muu, mitä lautasella oli, muuttui suhteellisen epäolennaiseksi säestysorkesteriksi:)

metsuri, selin
Selin ja Metsuri

Ja jos minä olin ajatellut tarjoavani jotain erityistä Mimmulle ja Mikalle, Mika taas oli ajatellut tuovansa jotain erityistä meille. Ja siinäpä mies onnistui ihan nappiin.

metsuri
Upeasti kypsynyt metsuri oli ihan valuvaa kun pakkauksen avasi...
Jälkkäriksi ei syöty mitään täydellisempää kuin juuri oikean kypsyistä Metsuria ja Olon vappubrunssilta meille tuttua Seliniä, jota Mika oli löytänyt Ahlmanin tilamyymälästä, Tampereelta. Ja tietysti mukana tuliaispaketissa oli pientuottajan näkkileipää; Jokioisten leivän Fiilislastuja. Tiedoksenne, että se kirsikkahillo kävi ihan erinomaisesti yhteen myös niiden juustojen kanssa.

Ankan savustus oli teoreettisesti suhteellisen lyhyt toinempide; vain n. 45 min savua ja sisälämpö siellä 74 asteen tienoilla sanoo ison vihreän ajoon tarkoitettu ohje, josta katselimme mallia. Me tietysti oikaisimme suolauksen kanssa ja kämmelsimme savustimen kanssa (se sammui!) ja muutenkaan se ei mennyt kuin Strömsössä - mutta silti ja kaikesta huolimatta lopputulos oli ihan tajunnanräjäyttävän hyvää. Puuseoksessakin taisi sitten lopulta olla kirsikan lisäksi vähän tammeakin kun se savustin hydesi ja sitä jouduttiin uudelleenkäynnistämään.

Lisäksi V päätyi ottamaan ankanrinnat pois savusta kun sisälämpö alkoi olla siellä 70 asteen tienoolla. V kuvaili prosessia niinkin yksityiskohtaisesti että "mä niitä ankantissejä siellä savussa tökin vähän ja kun ne ei enää hyllyneet niin tuli vaan semmonen olo et otan ne nyt pois" ;) Ja hyvä oli että tulivat pois; pienempi ankanrinta nousi lämmöissä vähän ylemmäs ja oli selvästi jo kuivempaa. Toinen, suurempi ankanrinta taas olikin sitten ihan täydellistä ja mehevää joten ensi kerralla koitan löytää niitä Hauhialan hanhitilan isompia rintapaloja ja kokeillaan niillä.

Teemme siis tätä uudelleen takuuvarmasti ja koitetaan mitata tarkemmin sitten - mutta niille jotka nyt innostuvat ja kenties ovat kirsikkapuun onnellisia omistajia niin tässä muutama vihje miten se homma meni.

Savustettua ankanrintaa ja kirsikkahilloketta (ks. myös big green egg ohje)

haluttu määrä ankanrintoja, nahka trimmattuna ristikkoviilloilla - mutta varo ettet leikkaa lihaa.

Hiero ankanrintoihin hieman suolaa ja rouhi pippuria

Asenna savustin 110 asteeseen ja laita ankat sisään, nahka ylös.

Savusta n. 45 min kunnes lämpö on siellä 70 asteessa ja ankanrinta ei tunnu enää "hyllyvän" raakana.

Nosta ankanrinnat lepäämään kylmälaukkuun n. 10 minuutiksi ennen kuin leikkaat ne.

Kirsikkahilloke 

1 l kotimaisia kirsikoita
1 dl vettä
sokeria maun mukaan (olisiko mennyt n. 1 dl )
loraus bourbonia
lisäksi tarvitaan siivilä

laita kirsikat ja vesi kattilaan ja keitä kannen alla kunnes kirsikat ovat ihan pehmeitä. Paseeraa kirsikkaseos siivilän läpi takaisin kattilaan, irrotaten niin paljon kirsikan lihaa mukaan kuin menee siivilästä läpi.

Lisää sokeria ja loraus bourbonia ja kiehauyta sen verran että sokeri sulaa ja alkoholi palaa.

Tarjoa ankan ja/tai juustojen kanssa.



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Mustikkapiirakkaa, kardemummavaahtoa ja pikkulintu riemuissaan.


Tuntuu uskomattomalta ajatella että en ole käynyt yli kuukauteen kotona. Mökiltäkin poistuin pidemmäksi aikaa vain noin viikko sitten kun kävimme pohjanmaalla missä äitini kanssa fiilistelimme metsässä ja teimme saaliista tuon yllä näkyvän Erinomaisen Mustikkapiiraan joka tarjottiin raikkaan, kardemummalla maustetun jogurtti-mascarponevaahdon kanssa.

Ystävällisimielistä naapuruskisailua kauneimmasta taideviristä Kihniön ja Parkanon rajalla... 

En muista milloin viimeksi olisin viettänyt näin rentouttavaa, elämyksellistä ja kesää uhkuvaa lomaa kuin tänä vuonna. Lomakelitkin ovat suosineet meitä; mökilläkin me olemme nukkuneet kolme viikkoa ovi auki ulos meri-ilmaan - vain hyttysverho ovessa ja sinilevän lopulta väistyttyä uimassakin on käyty ahkerasti.

Ja naapurin näkemys oksasta...


Ja kuitenkaan mikään ei ole niin toisin kuin yleensäkään. Tai ehkä sittenkin - I on kasvanut ja pienestä ajattelevasta, tuntevasta ja kokevasta ihmisestä on jo apua ja seuraa aivan uudella tavalla. Ja jollain tavalla olen palannut tänä kesänä ajatuksissani monta kertaa omiin lapsuuden kesiin, joita rytmitti laulu.

Tiskausapulainen saa valita minkä kukkapenkin kukat pelastetaan tänään huuhteluvedellä. Voi Riemua. 


Minä tietysti olen laulanut I:lle vauvasta asti kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mutta tänä kesänä me olemme I:n kanssa laulaneet yhdessä enemmän kuin koskaan ennen. I osaa jo laulaa ja muistaa ja ymmärtää sanoja ja sisältöjä. Yhdessä laulaminen on jotenkin niin liikkistä kun lapsen silmiin syttyy riemu kun äiti laulaa mukana. Ja no, onhan koko miehentaimi aika liikkis - ja vaikka saakin niitä kolmivuotiaan "taharonpuuskia" niin haleille, sylissä istumiselle ja laululle on ollut tilaa ja aikaa.



Juttelin omalle äidilleni viime viikonloppuna että olen miettinyt tätä laulamista. Osasi laulaa tai ei, mutta kun laulaa vaan, se on jotenkin tosi vapauttavaa. Sanoin siinä touhutessamme, että olen salaa vähän toivonut, että I saisi laulusta itselleen samanlaisen henkireiän kuin se itselleni on aina ollut.

Jotenkin on etenkin viimeksi kuluneina vuosina tuntunut, että vaatimukset paitsi työelämässä, myös vanhempana olemisessa ovat tosi korkealla. Ylipäätään rooleja joissa pitää loistaa on nykyihmisellä kovin monta.

Ja kaikessa mitä tekee pitäisi aina nähdä kokonaisuus, ymmärtää kaikki mahdolliset näkökulmat, olla suvaitsevainen ja olla vakaa, asiallinen, viisas, kekseliäs ja empaattinen samaan aikaan kun on tehokas ja no, asialleen omistautunut tiedostava moderni puoliso/ äiti/ äitipuoli/ sisar/ miniä/ lapsi/ ystävä/ yrittäjä/ esimies/ asiantuntija/ neuvottelija/ bloggaaja ja no, ihminen.



Sanoin äidilleni että olen miettinyt viime aikoina sitä, miten laulun sanat tuovat hetken ihan toisenlaista vapautta mielelle. Hetken, jolloin soljuvat sävelet antavat luvan eläytyä, heittäytyä ja hullutella; olla joku ihan muu ja käsitellä iloa, surua, pelkoja ja onnea. Laulun on joku muu kirjoittanut, mutta se saa äänen jokaisen laulajansa kautta. Musiikissa on jotain ikuista ja melkeinpä pyhää.

Äitini kuunteli hiljaa ja poimi roskia mustikoista jotka olimme hakeneet metsästä vähän aiemmin. Kun lopetin, hän nyökkäsi eikä ollutkaan yhtään ihmeissään. "Niin, muistan aina miten äitini, mummosi, lauloi pikkulintu riemuissaan, uudelleen ja uudelleen kun käsitteli oman lapsensa menetystä aikoinaan. " Äitini puhui pidempäänkin ja totesi, että laulu kantaa. Minä seisoin siinä mykistyneenä ja tietämättä oikein mitä sanoa.



Ja kun siinä liikuttiin niin syvissä vesissä, ruoka syntyi kuin vahingossa lähes automaattisen liikesarjan tuloksena. Ja kun mustikat oli perattu totesin äidille että tehdään niistä sellainen piiras ohjeella, jolla minä tein raparperista piirakan mökillä; se pohjataikina on tarpeeksi jämäkkä, jotta se kestää hyvin jopa koko noukkurillisen mustikkaa. Yksi luomusitruunakin löytyy tuunaukseen, siitä voi raastaa kuorta mustikan sekaan. Lisukkeeksi suunniteltuun mascaronevaahtoon keksin sekoittaa vähäsen kardemummaa. Muistin nimittäin että Kolmen kaverin jäätelössä mustikka ja kardemumma ovat oiva pari, joten toimisi varmaan tässäkin.

Ja siinä syödessämme äiti huokaisi, että tästä tuli "ihan täydellistä" ja olin aikalailla samaa mieltä. Siitä tosiaan tuli vielä parempaa kuinraparperipiiraasta. Mietin jopa, että jos mascarponevaahtoa ei tee, kannattaa se kardemumma sekoittaa vaikka niihin mustikoihin, niin hyvä yhdistelmä mustikka ja kardemumma on. Joka tapauksessa, se oli tosiaan ihan täydellistä mustikkapiirakkaa, vaikka keskinkertaasta yritettihin. :)

Ja vaikka näin ihanan loman jälkeen on vähän haikeaa sulkea mökin ovi, taidan tänään tiskatessani laulaa yhdessä I:n kanssa tulevan syksyn riemuille.
"Pikkulintu riemuissaan /
lauleleepi onneaan /
ei hän jouda suremaan /
eikä kaipaamaan /
ei hän, ei hän jouda suremaan. "

Mustikkapiirakkaa ja kardemummavaahtoa (tavalliseen piirasvuokaan, alkuperäinen pohjaohje Nigel Slater, määrät alla niinkuin se mökillä meni)

n. 1,1-1,2 litraa mustikoita (tuoreita)
n. 3 rkl perunajauhoa
1 sitruunan kuori
n. 5 rkl sokeria

180g voita, pehmeänä
n. 1 dl sokeria
2 munaa
n. 1 dl fariinisokeria (vähän vajaa)
n. 1/2 pss mantelirouhetta
3 dl jauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Murukuorrutteeseen
n. 2,4 dl jauhoa
80g voita
2 rkl sokeria

Lisäksi vatkaa tasaiseksi:
1 prk 250g mascarponea
1 prk kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1/2 sitruunan mehu

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Perkaa mustikat, sekoita niihin perunajauho ja sokeri sekä sitruunankuori ja siirrä odottamaan ;) Vuoraa pyöreä vuoka huolellisesti leivinpaperilla taikina riitti meillä normaaliin piirasvuokaan (varmaan 27 cm ainakin).

Kakkupohja: Vatkaa voi ja sokeri 8-10 min ajan kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Käsivatkaimella menee pidempään kuin yleiskoneella. Riko kananmunat astiaan ja lisää munat yksi kerrallaan. Vatkaa massa aina tasaiseksi ennen seuraavan munan lisäämistä.

Sekoita varovasti mukaan manteli, jauho ja vanilja.

Tasaa sitten kakkutaikina kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ripota pinnalle mustikkaseos.

Tee murupäällinen: sekoita tehosekoittimella jauho ja voi muruksi. Lisää sokeri. Jos taikina ei vaikuta tarpeeksi muruisalta, lisää jauhoa. Näin voi käydä esimerkiksi jos käytät voin sijalla tai osittain voi-kasvisöljyseosta (lue: oivariinia) niinkun minä kun se voi loppui mökiltä vähän kesken muruja tehdessä.

Paista n. tunnin verran ja tarkista kypsyys tulitikulla tai haarukalla.

Tarjoa jäähtyneenä kardemummalla maustetun mascarpone-jogurttivaahdon kanssa.







lauantai 9. elokuuta 2014

Miten ahvenista saatiin fileitä



Disclaimer: juttu sisältää kuvan kalan lopettamisesta ja perkauksesta jotka voivat aiheuttaa ahdistusta herkemmissä. Lue siis eteenpäin oman harkinnan mukaan. 


Kyllä minä jupisin, kiroilin ja manasin juuri niin pahasti niitä kaloja fileoidessani että joku vanhemman polven edustaja olisi todennäköisesti ohjeistanut minua aikuisten ihmisten käytöstavoista. Mutta kun se ihan sattui kun herkullista kalaa meni hukkaan; meidän vanha mökkifileerausveitsi oli ihan Onnettoman Tylsä eikä se tuntunut edes mitenkään merkittävästi siitä kohenevan vaikka V sitä koitti terottaa. Ja 20 ahventa on aika monta fileoitavaksi huonolla veitsellä, ilman kalapiikkiä. Arvaatte varmaan mitä kirjoitin ostoslistalleni shopattavaksi kun ensi viikolla menen kaupunkiin ensimmäisen kerran kuukauden jälkeen.


Mutta mitäs jos aloitetaan siitä, mihin edellinen juttu jäi ja palataan siihen mökkirantaan kun verkko oli nostettu, selvitetty ja kalat uivat osa kuolleina ja osa lähes kuolleina siellä saavissaan. Tuijotin niitä ja totesin V:lle ettei noista ole sumputettaviksi; muutama voisi ehkä mennä sumppuun, mutta valtaosa on jo kärsinyt irrotettaessa niin suurta vahinkoa että ne on ainakin perattava heti. Mutta; ennen perkaamista on varmistettava että kala on oikeasti kuollut ja se vähän aina epäilyttää meikäläistä - miten sen kalan oikeasti ja varmasti saa hengiltä kivuttomimmin ja siisteimmin.


Meillä kotona kalat on muistikuvieni mukaan lopetettu kalauttamalla niitä tukevalla koivuhalolla (eli papilla) muutaman kerran napakasti takaraivoon, jotta niskat katkeavat. Sitten kala on verestetty leikkaamalla kiduskaari poikki. V sanoi, että näin pienille kaloille yksi kätevä lopetustapa on vaan katkaista niskat ihan käsin - pari sormea kalan suuhun, tuleva ote kalasta ja nopealla liikkeellä niskat nurin. Kala kuolee tehokkaasti eikä varmasti jää kitumaan. Tosin, nyt kun tässä kirjoittaessani googlasin vielä erikseen kalan lopettamisesta huomasin yhden viestiketjun jossa varoitettiin taittamasta niskoja jos aikoo fileoida ahvenet eikä ole kalapiikkiä. Näin jälkikäteen analysoiden tämä selittää taas yhden syyn sille, miksi minulla oli fileoidessa niin kovin hankalaa. Nimittäin kun tylsällä veitsellä joutuu käyttämään aika lailla voimaa, niin voitte vaan arvata kuinka monesta ahvenesta irtosi pää kun fileoin niitä otuksia...

Minä pelkään aina kovasti että rikon sappirakon kalaa käsitellessä ja siksi perkaan kalan tosi varovasti ennenkuin edes kuvittelen fileoivani sitä. Lisäksi koska ahvenessa on ihan erinomainen maku, säästän perkeistä ahvenen ruodon, nahan ja pään (ilman kiduksia) liemeä varten.

Tyylejä on varmaan monia, enkä missään tapauksessa nyt halua väittää että tämä on maailman paras tapa, mutta näin minä sen olen joskus oppinut ja se sujuu jo:) Ja näin se menee.

ahvenen perkaus


Ensin otetaan lopetettu kala tukevasti käteen ja leikataan saksilla (tai puukolla) vatsa pintaa myöten auki.

ahvenen perkaus


Sitten nipsaisen kidukset irti sekä kallosta että "vatsapuolelta".


Sitten nipsaisen vielä kidukset irti selänpuolelta jonka jälkeen vedän peukalolla pitkin selkärankaa varovasti sisälmykset ulos ja lopuksi kun ilmarakko ja suolet on irrotettu, nostan kidukset ja suolet kolmen sormen otteella kalasta. Sitten kala huuhdotaan ja se on valmis jatkokäsittelyyn.

Meillä kalojen perkaus ja kaikki muu meni niin myöhäiseksi että varastoin peratut kalat jääkaappiin ja palasin aiheeseen seuraavana päivänä. Tietysti googlesimme jotain aiheseen liittyvää videota ja tämä "ahven fileiksi retkiolosuhteissa" -video osoittautui hyödylliseksi oppimateriaaliksi. Minä en tosin poistanut sitä viimeistä ruotoriviä, koska se tuntuu vähän turhalle. Ahveneen jäävät ruodot ovat niin pieniä, etteivät ne ole meillä vielä koskaan haitanneet.



Ideana on, että leikataan viilto kahden ahvenen päätä lähinnä olevan fileen pyrstön puolelle, sitten viilletään yläreuna mahdollisimman läheltä ahvenen päätä ja vedetään sitten veitsellä selkälihat irti pyrstöön päin suuntautuvalla vedolla.



Ennen nahan poistamista kannattaa poistaa kylkiruodot, jotka lähtevät ohuena liuskana kalasta. Vasta sitten poistetaan nahka vetämällä veistä nahkaa vasten alkaen pyrstöstä. Ja niin se toimii, lopputuloksena on nätti file.

Mutta häpeäkseni täytyy tunnustaa, että se ei sujunut yhtä mallikkaasti kuin videolla. Ja siitä johtuen tai siitä huolimatta päätin taas tehdä tällaisen "rähmällään ahventen kanssa" -listauksen :)

  • Koska veitseni oli paitsi tylsä myös tylppäteräinen, en saanut leikattua yhtä nätisti sivueviä pois kuin videossa. Olisi pitänyt ottaa toinenkin veitsi apuun tai vaan olla parempi, teräväkärkinen veitsi. 
  • Koska veitsi oli Tylsä, se ei tahtonut millään mennä suomuista läpi. Tarvittiin Voimaa, joka taas haaskaa helposti kalaa JA katkaisee pään entistä helpommin, etenkin tuossa kun yrittää leikata sieltä niskan päältä fileen irti. 
  • Tylsä veitsi MYÖS jättää pyrstönahan katkaisematta selkälihojen irrotuksessa. Niinpä väsyneenä ja vahingossa voi helposti rikkoa koko fileen kun se nahka ei katkeakaan ja koko file lähtee veitsen mukaan... 
  • Kalapiikki on oiva kaveri. Mutta jos sitä ei ole JA jos se pää sitten kumminkin katkeaa, voit katsoa vaikka tämän videon kuinka tilanteen voi "pelastaa". Mutta varo sormiasi. IMHO on paljon hankalampaa fileoida kalaa jolla EI enää ole päätä kuin sellaista, jolla se pää on. 
  • Selkäranka voi katketa myös keskeltä liiallisen voimankäytön seurauksena. Älkää edes kysykö. 
  • Jos sille kalalle käy joku kauhea vahinko, älä ala itkeä äläkä luovuta, vaan hengitä syvään ja ota irti se mitä saat, niin hyvin kuin saat. Myös pelkän pyrstöpalan voi laittaa keittoon tai paistaa lapselle. 
  • Varaa paljon aikaa fileoimiseen, ainakin ekalla kertaa siihen menee aikaa. 
  • Varaa iso kattila viereen, jone olet jo laittanut nipun yrttejä, muutaman pippurin ja sipulia sekä porkkanan. Siitä mitä jää jäljelle, keitetään herkkuliemi. 20 ahvenesta tulee niin paljon ylijäämää, että mökkikokoisia kattiloita tarvittiin kaksi. 
  • Varaa viereen myös pakastuspusseja ja n. 20 cm voipaperisuikaleita jotta oit pakastaa ne fileet joita ei heti käytetä. 

Ja vaikka se tie olikin tuskien, loppu hyvin kaikki hyvin. Saimme ainakin 30 filettä kokonaisena ja muutaman vähemmän valiokappaleen, muttei se  makua mitenkään haitannut.

Tässä kuva tämän päivän lounaalta - pakastetut fileet sulamassa,
haitarit voi avata sulattaessa jolloin fileestä saa nopeasti mitä vaan hyvää.
V pakasti samalla ne noin 30 kauneinta V:n isältä opitulla kikalla; kun voipaperia taittelee "haitariksi" laittaen aina 2 filettä per taitos niin kaloja on helppo ottaa käyttöön pakastimesta juuri sen verran kuin tarvitsee. Pidä vaan huoli, että jokaisen (myös päällimmäisen) kerroksen päällä on paperi.

Kätevä "haitarikoko" on n. 4-6 filettä ja useamman haitarin voi laittaa halutessan samaankin pussiin. Tänään tosin tarvitsimme ison kasan fileitä sillä... Mutta niin, se onkin jo tyystin toinen tarina :)

Mutta kiva niitä fileitä sieltä pakastimesta oli tempaista tarpeeseen, sitten kun ne ensiksi sinne sai. Mutta uusi fileointiveitsi tarvitaan j kun muutaman kerran perkaa 20 kalaa niin eiköhän se ote siitä rutinoidu. Ja kuten Mimmu minulle lohduttavasti urakan keskellä sanoi; muista, että se on VAIN ahven. Ja tottahan sekin - ei se ole mikään superkallis hummeri tai vaarallinen pallokala. Eikä ikinä voi oppia jos ei edes yritä.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Aloittelijan tuuria eli pieni raportti ensimmäisestä verkkokalastuksesta



"Kyllä tässä voisi avioero tulla kahdessa kuukaudessa" sanoi V hymynkare suupielessään kun olimme saaneet verkon laskettua ja veneen rantaan; "life of Pi all over again..."

Me olemme "ensikertalaisia" kalastuksessa - ainakin yhdessä. Meistä molemmat ovat kalastaneet lapsena ja lapsuudenkodissamme on kalastettu, mutta siitä kun itse olisimme verkkojen kanssa pulanneet on varmasti sellainen 25 vuotta. Vaikka saaristomökillä on vietetty aikaa vuosia, me olemme yleensä suosineet paikallisia kalastajia ja ostaneet kalat rannasta. Mutta nykyisin vanhoja kalastajia ei enää näy kun vanhukset ovat lopettaneet eikä jatkajaa ole. Kalastus on myös siirtynyt isompiin yksiköihin eikä paikallisissa kaupoissakaan juuri näy kalaa, mikä tuntuu joskus jopa suorastaan ironiselta.

Meillä on siis syymme kalaverkon hankintaan. Viime vuosina olemme ahvenen ja siian lisäksi oppineet arvostamaan enemmän myös haukea ja lahnaa joten tuumasimme että emmeköhän me pärjää, vaikka sieltä nyt nousisi melkein mikä vaan eväkäs.


Rannasta löytyy ikivanha RoBuster jonka tulppa oli jo aikoinaan korvattu shampanjapullon korkilla ja pohjaa paikkailtu ties millä. I oli vahvasti sitä mieltä että koko purkki on jokseenkin pelottava "äiti, mennään moottoriveneellä, SE on hyvä ajatus!" sanoi pikkumies. Ja kun yritin sanoa että soutuvene on hyvä ajatus verkkojen laskussa mieheni kommentoi että minun pitäisi kuulostaa vakuuttavammalta kun sanon noin lapselleni. Mutta kieltämättä itseänikin kiinnosti suorastaan akateemisesti josko se kymmenenvuotta rannassa maannut paatti edes kelluu. Ja kas ihmettä; kyllä se kellui vielä, edelleen.


V oli tarttunut matkalla tänne Kirjatorilla KIRJAAN kalastuksesta, kuten kunnon kaupunkilainen varmaan tekee. Se on klassikko  Olli Aulion Vapaa-ajan kalastaja ja sen lueskelemiseen ja lisägooglailuun meni yksi päivä ilman verkkojen uittoa. V mietti ääneen että opetetaanko kalastukseen liittyvä lainsäädäntö ja muut olennaiset asiat koulussa jossain vaiheessa jonka hän on skipannut asuessaan ulkomailla, mutta vakuutin ettei näin ole. Tiedon löytäminen ei nimittäin ollut mitenkään hirveän yksinkertaista (ainakaan paikallisista kalastusalueista ja erityissäädöksistä), mutta päivän päätteeksi meillä oli sekä kalastuslupa että pääasiallisesti selvillä mitä, mistä, miten ja milloin.

Verkkoihin saimme vinkkiä sukulaisilta; Pietarin verkon punainen on kuulemma paras ja mahtavin ja ylipäätään verkkojen hankinnassa kannattaa panostaa helppoon selvitettävyyteen ettei verkonlasku jää yhteen ainoaan kertaan ;) Merellä rannassa parhaat silmävälit olisivat kuulemma 37mm ja 45mm joista pienemmällä saa ahventa ja isommalla siikaa, ehkä haukeakin. Meillä oli uimassa Pietarin 1.8 metriä korkeat 35mm siniharmaa ja 45mm punainen koska näitä sattui olemaan kaupassa jossa V pysähtyi.


Ja siinä me sitten seisoimme rannassa (kelluvan) RoBusterin, narun, kohon sekä tyhjän kanisterin ja muutaman ankkurin kanssa ja ynnäsimme mitä kumpikin osaa. V kysyi olenko hyvä laskemaan verkkoa ja sanoin, etten ole tainnut koskaan itse laskea verkkoa, mutta olen saanut pohojalaisittain "hyvän vaimon" koulutuksen ja osaan soutaa verkkoja ihan hyvin, perata niitä ja suolistaa ahvenia saksilla. :) Mutta ei, verkon laskua en ole koskaan tehnyt itse. V tuumasi laskeneensa verkkoja nuorempana, mutta siitä saattoi olla aikaa jopa yli se 25 vuotta. Mutta näillä mennään, todettiin. Vaimo soutaa ja ukko laskee - ihan perinteisesti.

V oli lukenut kirjastaan, että koska ahven on päiväaktiivinen kala, ahvenverkko kannattaisi laskea jo heti aamusta ja näin kesällä lämpimien vesien aikaan käydä kokemassa illalla, n. 12h kuluttua laskusta. Nosto sitten vuorokauden kuluttua. Paikka oli tiedossa - omasta saunarannasta hieman matkaa ja siihen rannanläheiseen jyrkänteeseen. V muisteli että lapsena siitä sai virvelillä oikein mukavan kokoista ahventa joten se on ainakin kokeilun arvoinen paikka.



Verkkoankkuriksi löytyi rannasta puoliksi maan alta vanha, harjateräksestä aikoinaan tarkoitusta varten tehty paino ja toiseksi painoksi otettiin vanha soutuveneen ankkuri joka oli kirjan suositusta kevyempi - mutta vaikka kalastimme merellä, aloituskohteemme on suojainen saunaranta, jossa ei nyt mitän valtavia merellisiä voimia jyllää. Ihan varmasti kaksi verkkoa pysyy tuossa alle 25 kg ankkureilla ;)

Ankkuri sidottiin verkkoon omalla narulla ja kohoon omalla narulla, taas kirjan ohjeen mukaan. Ja sitten laskettiin. Kuvaa ei ole koska a) soutaminen ja b) en rehellisesti sanoen uskaltanut ottaa järkkäriä mukaan siihen kippoon laskukeikalle jos se vene vaikka uppoaakin. Minä tarvittaessa kyllä uin pelastusliiveihin puettu penska hinauksessa rantaan ja mies on kovempi uimari kuin minä, mutta järkkäri ei varmaan tykkää suolavedestä. Ajattelin, että koostan tähän seuraavaksi listan opituista asioista iloksenne ;)


Verkon lasku, ensikerta
  • Hanki lupien ja verkkojen lisäksi tukevaa narua, pari ankkuria, merkkiliput ja parikin tyhjää kanisteria lisämerkeiksi jos tarvitsee
  • Tee naruhommia valmiiksi rannassa niiltä osin kuin voit; kanistereiden sitominen naruun, muovinarun päiden polttelu ja muu säätö veneessä, vaimon soutaessa tuulessa ja taaperon pelätessä varmaa kuolemaa on huono idea.Lapsen kameran mukaan ottaminen taas oli hyvä idea, koska lapsen pelkoa sai hälvennettyä hurjasti pois kun a) sai ottaa kuvia isistä ja b) se vene ei uponnutkaan! :)
  • Verkko kannattaa purkaa myyntipakkauksesta kerran ennen laskua, nimittäin kun se toinen verkonpaula onkin sitten solmussa siellä keskellä merta 9 m/s tuulessa niin se, tuleeko verkko laskettua liian kireälle vai ei saattaa muuttua epäolennaiseksi faktaksi vaimon pinnan kiristyessä ja alkaessa punehtua kun se kokoshow tehtiin jo ennen yhdenkään verkon laskua. 
  • Jos kyseessä on piikikäs puuvene tai niittejä vilisevä alumiinikippo kannattaa kokeilla onko verkko helpompaa laskea veneestä niin, että verkko on veneen sisällä vai niin, että koko verkko on veneen ulkopuolelle, vedessä. Muistaakseni isäni pitää verkkoa veneen sisällä ja laskee sitä siitä vähitellen. Mutta koska kiikkerä pikkuinen alumiinipaatti, V antoi verkon olla vedessä ettei se tarttuisi niitteihin, mutta vähän epäilen että osa alapaulan takkuisuudessta saattoi johtua siitäkin.
Kun rikkinäiseen saaviin laittaa vettä veneessä, se vuotaa veneeseen...
Pikatyhjennys toiseen saaviin - rikkinäinen kelpaa verkkojen säilytykseen.

Verkon kokeminen /nosto (ahvenverkkoa mentiin kokemaan, mutta se päädyttiin nostamaan.... )
  • Varaa mukaan pari saavia, toinen verkoille ja toinen kaloille siltä varalta jos ne saa irti verkosta. 
  • Tarkista että saavit ovat ehjiä, sillä sellainen iso saavi täytettynä vedellä veneessä on vähän ikävä kun sitten ilmeneekin että siinä on reikä. Ai mistä tämä tuli mieleeni ja minähän sanoin että jokin saaveista on muistaakseni rikki jne...
  • Varaa mukaan myös äyskäri, sanko, nappo, kuuppa, kauha - jokin millä saat tarvittaessa vettä pois rikkinäisestä saavista ja jos reikä on oikein iso, myös veneestä.
  • Aloitimme kokemisen isosilmäisemmästä verkosta, joka oli vielä tyhjä. Soudin keulasta ja V operoi verkkoa perästä koska veneessämme ei ole minkäänlaista mottoria. Samalla etenimme keskeltä selkää kohti rantaa. 
  • Ahvenverkko oli ihan täynnä itsensä niin sotkuun vetäneitä ahvenia että sitä ei ollut realistista yrittää kokea merellä ja ahvenet varmasti myös riittävät meille vaikka sisareni on tulossa kylään. ;) Minä en ainakaan tarvitse kerralla enempää kuin 20 valtavaa ahventa!
  • Lisäkoho valmiiksi narussa olisi kova, kun keskellä kahta verkkoa tajuat että se jälkimmäinen kannattaa nostaa. Meillä oli koivuhalko "pappina" mukana veneessä ja jätimme sen kelluttamaan verkon päätä kun kohoa ei ollut. Kun toinen verkko nostettiin, siirsimme halon tilalle kohon. Mutta teimme merkinnän pieneen ajatuksiemme musitikirjaan; ota mukaan yksi ylimääräinen koho. Ja joo, kyllä siinä alkoi muiti palata pätkittäin - niinhän isäkin aina tekee.
  • Sen vapaa-ajan kalastajakirjan ohjeissa nimenomaan kielletään ripustamaan verkkoa kaloineen seinustalle ettei kalojen paino riko verkkoa. Me sitten teimme juuri niinkuin ei pidä eli ripustimme verkon seinälle, mutta vasta sen jälkeen kun kalat oli ensin puljattu irti verkosta. 
  • Kalojen irrotus on aikaavievää puuhaa ja ahvenet olivat niin solmussa verkossa että sumputus ei ollut oikeasti mikään vaihtoehto. Muutama oli selvästi kuollut ja loputkin leyhyyttelivät eviään "vuonoja kaihoten" - asennossaan vatsa ylöspäin.
Ahvenia tuli paljon ja ne olivat tällaisen sisävesillä kalastamaan tottuneen vinkkelistä ihan valtavia. V arvioi että perkaamisen jälkeen siinä saattoi olla jopa 5 kg ahventa - pitää katsoa jos mun keittiövaaka on jotenkin toimintakunnossa niin kokeillaan paljonko se näyttää. Jos siis ei laske ajalleen eikä omalle työlleen mitään hintaa, niin kyllä tuo 27 euron verkko on varmaan tuolla jo itsensä takaisin maksanut. Vaikka siitä ei tulisi filettä kuin kolmannes niin 39,- kilo hinnalla päästään jo plussalle.
Alkoi olla ihan yö kun kuun valossa ihastelin perattua saalistamme... Aika monenmonta kalaa!

Mutta se taas olettaa että osaan oikeasti fileoida ahvenen nätisti. Mutta siitä lienee tarpeen kirjoittaa uusi tarina, sillä ilta yllätti kalamiehet (ja naisen) ja kun kalat oli klo 23 perattu, en tuntenut mitään himoa alkaa fileoida niitä heti. Niinpä tänään on edessä paitsi tori, myös ahvenen prosessointia ja toivottavasti myös paistamista! :)


tiistai 5. elokuuta 2014

Niittulan tilan pakkaamo & kesätorimeininkiä



Huomenna on taas Taalintehtaan toripäivä. Viimeinen joka mahtuu tähän lomaan ja se saa minut oikeastaan vähän surulliseksi. Paluu Espooseen ja torittomaan elämään tulee olemaan automarketin tuoksuinen. Viime kesänä ihastuin Niittulan tilan kojuun kun löysin sieltä broccolinoja. Tänä kesänäolen aloittanut torikierrokseni Niittulan kojulta, joka kerta.

Sateestakin huolimatta myyjiltä voi aina kysyä, vihannesten käyttöön saa vinkkejä kun reippaasti avaa suunsa:)

Onneksi Niittulalaiset tulivat kommentoimaan blogiin jotta tiesin kuka näitä ihanuuksia torille oikein tuo. Sinänsä surullisuuteen ei ole enää niin suurta syytä, sillä Niittulan pakkaamo ja kesäkahvila sijaitsee Sauvossa, jonne voi piipahtaa mökkimatkalla kunhan on ajoissa liikkeellä. Kiitos Waze - sovelluksen tajusimme nimittäin tänä kesänä, että kun ajelee Espoosta moottoritietä Paimioon asti ja poukkaa siitä Sauvoon, reitti Taalintehtaalle on kutakuinkin yhtä nopea kuin Salon tai Muurlan kautta, mutta bonuksena pääsee käymään tässä paikallisessa herkkuruuan mekassa Sauvossa ;) Minkä, köh,  jälkeen se reitti ei ehkä olekaan ihan niin nopea mutta sellaista on Elämä... :)

Paikalla 5 min ennen sulkemisaikaa tai ehkä jopa 5 min sen jälkeen... Ystävällisesti meitä palveltiin tästä huolimatta.

Joojoo, olen minä ihan tosissani! :) Pikkuruinen Sauvo ja ylipäätään tienvieret Paimiosta Kemiöön ovat täynnä pieniä kesämyymälöitä ja paikallisten viljelijöiden tilapuoteja sekä kahvioita joissa kannattaa poiketa. V poikkesi reitiltä löytyvällä Salmensuulla taas tänäkin kesänä ja mukaan jäi picanhaa sekä Bavettea. Lisäksi V pysähtyi jossain vihanneskojulla, josta löytyi mm. kurpitsaa, perunoita ja sipuleita.

Pakkaamossa valkoima oli vaikuttava, olisin halunnut ostaa kaikkea yhden :) Pöydällä saalistani...

Minä taas kävin Niittulan pakkaamossa I:n kanssa matkallani Pohjanmaalle. Niittulan pakkaamon kylmäkaapista muuten löytyy jonkin verran myös Salmensuun Hereford - tuotteita (ainakin torstaisin) ja niinpä ostin sieltä paitsi vihanneksia myös Salmensuun chili- ja hereford - makkaraa jotka olivat molemmat hyviä kun niitä vanhempien mökillä rillattiin. Tuo yhteismyynti on minusta ihan erinomainen idea, sillä Salmensuun tilalle on kuitenkin vähän matkaa Sauvon läpi kulkevalta reitiltä, eikä Espoosta perjantaina Sauvon läpi ajava mitenkään ehtisi käydä molemmissa ennen iltaa/sulkemisaikaa. Ilmeisesti varsinainen Hereford - päivä on tosiaan torstaisin ja melkein toivoisin, että se olisi (vaikka suppeampanakin) myös perjantaisin kun mietin tätä meidänkin jokaperjantaista mökkirallia. :)

Tarjonta vaihtelee sesongin mukaan ja Tehtaalla pitää olla nopea; koju tyhjenee tehokkaasti jo ennen puolta päivää.

Niittulalaisten tuotannosta tämän kesän hitiksi meillä on noussut portulakka, joka on vähän vuonankaalimainen "tupsu" sellaista mehevää, hieman mehikasvia muistuttavaa salaattivihannesta. Se on kuulemma välimeren alueella normaalisti kasvava omega3 - lähde ja muistuttaa purutuntumaltaan hieman isomaksaruohoa. Maussa on aavistus suolaheinää tai "merellistä" fiilistä sekä pyöreää ja pehmeää mehevyyttä. Oikein hyvää ja tuo hauskaa rakennetta kesäsalaatteihin.

Pakkaamon kahvilassa on myynnissä myös Sagaformin astioita.

Härkäpapuja (ja muitakin papuja) saa sieltä myös tuoreena sekä monenmoista hieman erikoisempaa yrttiä joista kotikokki on tietysti ihan täpinöissään. Jos Sauvon ohi ajatte niin käykää katsomassa. Kesäkahvioon on isommalta tieltä viitta, mutta kun käännytte Sauvon keskustaan niin muistakaa että ennen Osuuspankkia pitää kääntyä vielä vasemmalle ja sen jälkeen heti sen avoimen torikohdan jälkeen - semmoisen Jugend - henkisen talon vierestä oikealle. Ja siinä se sitten onkin - pakkaamo, matalassa vaaleanvihreässä talossa. :) Se vinkki että käänny ennen Osuuspankkia oli hyvä tällaiselle ulkopaikkakuntalaiselle joka oli jo ajanut Sauvo cityn pariin kertaan ympäri löytämättä pakkaamoa :) Hei Niittulalaiset - ehkä pieni, myös puhelimella löydettävä tai auki klikattava kartta www - sivulla siitä keskustasta ei olisi huono! :)

Pakkaamon kesäkahvila (Sauvontie 42) on avoinna ke-pe klo 10-17:30 ja la 10-15, puh. 044-5566538, Tervemenoa! :)