sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Joulua odotellessa




Näin itsenäisyyspäivän aikana on hyvin aikaa vähän kokkailla ja leipoakin. Tässä viikonlopun aikana on tullut leivottua äidin kanssa lähemmäs 100 pullaa (osasta tuli hyvinkin "eksoottisia") ja tänään sitten innostuimme tekemään värikästä possupataa.


Ajattelimme nyt laittaa sinulle ja lukijoille kuvaterveisiä täältä kotokodosta. :)


Eli, ne pullat.. Teimme toki perinteisiä korvapuusteja kun osasta taas tuli hyvin jouluisia luumuhillotäytteisiä pullia. Äiti intoutui myös kokeilemaan luumukoristeisia rahkapullia.


Luumuhillolla täytetyt puustit tehtiin kuten korvapuustit, täytteeksi laitoimme vähän voi-tomusokeri-sitruunankuori täytettä ja melko reilusti luumuhilloa toiseksi kerrokseksi.Pelkkä luumuhillokin riittää varmasti varsin hyvin, käytimme vain toisista pullista jääneen täytteen hyväksi. Mielestäni pullista tuli mukavaa vaihtelua korvapuusteille ja joulutortuille, kannattaa kokeilla.



Tänään valmistelimme ruuan uuniin ja päivän vinkkinä, kannattaa lähteä lenkille sillä välin kun ruoka valmistuu uunissa (jos mahdollista). Lenkin jälkeen ruokahalu on entistä suurempi ja mieli parempi. Terveisiä siis lenkkikaveri Zenalta (koira kuvassa). Jotain hurjan mielenkiintoista löytyi taas lumen ja heinien seasta. :)



Ja tässä vielä kuva niistä pullista, kaikki eivät mahtuneet kuvaan. ;)


1 kommentti:

Nelle kirjoitti...

Mekin käytiin sulvallassa kävelyllä ja sen jälkeen syötiin kuumaa keittoa. Laitan reseptiä myöhemmin. Oikein ihana keli kävellä - Riitta, Pekka ja koirat olivat meidän mukanamme ja tulivat keitolle. Koirat eivät saaneet keittoa, söimme kaiken itse! :)