torstai 4. kesäkuuta 2009

Täytetyt munat kesäiselle brunssille



Tämä on re-make Wapulta. Tein näitä silloin, ja resepti todettiin toimivaksi kuin mikä. Niinpä sitten viime viikonloppuna uudelleen. Tämän voisi tehdä tonnikalan sijaan myös savukalan rippeistä tai vaikka loimulohesta. Lopulta sillä ei ole niin paljon väliä mitä kananmuniin laittaa, olennaista on, että siinä on kalaa, smetanaa, tuorejuustoa ja munankeltuaisia. Edellisen illan kalajämille tämä on oiva kompostiruoka.

Näissä kuvissa täytteenä on muurikkalettujen kalatäyte jatkettuna sekaan sotketuilla keltuaisilla. Wapun versio oli saman henkinen (ks. ohje) mutta kuvat eivät -köh- kovinkaan onnistuneita ;) Reseptiin idean sain yllättäen yhteishyvän reseptilehdestä, josta en koskaan lue. Prinsessakeittiön Veera kuitenkin kehui sitä kehityskelpoiseksi julkaisuksi jossain kirjoituksessaan. Tästä rohkaistuneena kokeeksi selailin sen läpi. Ja sieltä sain idean wappubrunssille täyteyistä kananmunista. Oli siellä siis ainakin jotain kehityskelpoista ;)

Reseptissä ei liene alkuperäisen ohjeen kanssa muuta yhteneväistä kuin idea, tämä syntyi täysin siltä pohjalta mitä satuin aamulla jääkaapista löytämään.



Täyteyt munanpuolikkaat (n. 6:lle)

6-8 kovaksi keitettyä kananmunaa (n. 10 min)
½ palkoa chiliä
n. 70g ruohosipulituorejuustoa
150g smetanaa
hieman tonnikalaa (n. 70-100g)
2 kevätsipulin vartta
6-8 kaprista (suuria kapriksen marjoja pilkottuna täytteen sekaan)
lehtipersiljaa
½ sitruunan mehu
sitruunan kuorta raastettuna
cayannepippuria
koristeluun lisää kapriksia ja oliiveita


Keitä kananmunat kovaksi lisäämällä ne varovasti kiehuvaan veteen vaikkapa lusikan avulla ja kiehuta niitä 10 min. Jäähdytä munat.

Halkaise munat ja kaiva niistä varovasti keltuainen teelusikalla ulos. Tämä onnistuu muuten helpommin hieman vanhemmista kananmunista. Wappuna munat olivat kovin tuoreita ja kuori sekä sisus tuntui lähtevän huonosti irti - vai olisiko tuo sittenkään täysin kananmunien syy... ;) Anycase:



Silppua, pilko, puserra ja sekoita kaikki aineet yhdeksi mössöksi, lapioi täytettä keltuaisen koloon niin paljon kuin saat mahtumaan ja korista kapriksella (tai oliivilla - kapris oli parempaa!) Myös ruohosipulia voi käyttää koristamiseen - tai mitä nyt vilkas mielikuvitus sitten synnyttääkään tällä kertaa. ;) Nauti hyvän brunssin lisänä pekonien, tuoreiden hedelmien ja raikkaan tuoremehun kanssa.

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

ihanan runsaan näköiset munat! (voiko munat olla runsaat...?)

sinulle/teille olisi inhokkiruokahaastetta blogissamme jos kiinnostaa.

Nelle kirjoitti...

hyppysellinen: palailen tuohon haasteeseen tässä varmaan myöhemmin viikolla. Heti tulee mieleen yksi haasteelliseksi osoittautunut ruoka :)