maanantai 31. elokuuta 2009

Rapujuhlintaa ja mistä juhlakalut hankkisi?


Rapujuhlien järjestämisessä on meillä ollut tyypillisesti lähinnä vain kaksi pulmaa. Suurin pulma on, mitä muuta ruokaa sitä rapujen lisäksi syödään ja syödäänkö se ennen vai jälkeen rapujen? Toinen ongelma on, mistä ravut tänä vuonna hankitaan?


Olemme monesti ostaneet rapumme Kemiöstä, Ökräftan - nimisestä puulaakista. Heidän keskikokoinen täplärapunsa on ihan oivallista juhlaruokaa. Muistaakseni kappalehinta ravuille oli 3,5e /kpl - mikä ei ole mikään riisto. Näin kaukaa tuleville on ehkä hieman ongelma, että rapuja pitäisi olla hakemassa hyvissä ajoin. En nyt muista mihin aikaan rapupaikka sulkeutui, mutta ajoissa se oli.

Bongasimme kuitenkin netistä Länsisuomen Rapu - nimisen yrityksen, joka toimittaa ravut samana päivänä kylmäpakattuna lähimpään matkahuoltoon. Heidän hintansa keitetylle, keskikokoiselle täpläravulle oli 2,5e/kpl. Niinpä perusteellisen puhelinhaastattelun jälkeen päätimme kokeilla josko halpa olisi hyväkin ja tilata punaiset otukset Salon matkahuoltoon.

Ravut saapuivat suuressa, erittäin tukevassa styroxlaatikossa, jonka sisään ne olivat pakattuna 10 ja 15 kpl muovilaatikoihin, omassa liemessään. Koko komeus oli ympäröity jäämurskalla. Laatikko ei vuotanut autoon, vaikka jouduimme sijoittamaan sen takapenkkiläisten syliin loppumatkaksi - auto kun oli ihan tupaten täynnä muuta tavaraa. Ostimme myös puolisen kiloa pakastettua muikunmätiä (60e/kg) ja se oli vielä mökilläkin ihan jäässä, vaikka odotteli meitä matkahuollossa vielä n. 3h saapumisensa jälkeen.

Yleisesti homma sujui helposti: V soitti ja tilasi ravut, lasku tulee sitten perästä ja toimitus sovittiin Saloon niin, että ehdimme sinne rapujen jälkeen. Kun ravut lähtivät, niistä tuli vielä tekstarivahvistus, jossa kerrottiin milloin ravut ovat Salossa. (Salon matkahuollon viereen on muuten painajaismaista pysäköidä...). Mutta Salon matkahuollossa olivat jopa laittaneet ravut kylmähuoneeseen odottamaan noutajia. Paljon pisteitä siitä!


Ravut olivat komean kokoisia ja hyviä. Jos nyt vertailla pitäisi, niin sanoisin, että nämä olivat ehkä jonkin verran suurempia tai sekaan oli eksynyt enemmän suuria rapuja, kuin Ökräftanilla, mutta toisaalta Ökräftanilla taitaa olla hieman paremman makuinen keitinliemi kuin näissä länsisuomalaisissa. Melko marginaalisia erot kuitenkin olivat.

Mutta palatakseni siihen ensimmäiseen ongelmaan: se rapumenyy... :) Yksi perinteinen on tietysti tehdä jokin laatikkoruoka odottamaan yösyöppöilyä rapujen jälkeen. Meidän kokemuksemme vaan tuppaa olemaan, että jos tukevamman ruuan jättää rapujen jälkeen, se ei tule syötyä samana iltana :) Niinpä päätimme tehdä blinejä ennen rapuja, pitää kunnon tauon, kattaa kaikessa rauhassa kaikki kitsch-rapusysteemit ja sitten siirtyä juomalauluihin, snapseihin ja niin joo... niihin rapuihin ;)


Koska paistelin blinejä sitä mukaa kun niitä syötiin, katoin pöytään myös hunajaa, suolakurkkuja ja paljon smetanaa - letun odottelijat saivat sitten napostella niitä sillä aikaa kun minä paistelin blinejä - smetana kun käy sitten myös blineihin. Blinitaikinan tein jo valmiiksi kotona etukäteen niin ei tarvinnut enää sitä odotella valmistuvaksi.

Setti oli mielestäni ihan onnistunut. Kaikki saivat ainakin jotain vatsaansa ennen ravustelua ja "jälkiruuaksi" olin sitten varannut erilaisia käärekarkkeja suuren kulhollisen. Myönnän, että itsetehdyt karkit olisivat olleet nice touch, mutta kaikkea ei voi kyetä työviikon hälinässä :)

Sitten tähän pieni rapujuhlajärjestäjän muistilista, koska minä unohdan yleensä aina jotain - voinpa sitten printata ensi vuonna tästä ja kerankin muistaa sen mitä unohdan! (Tosin edes minä en ole unohtanut kaikkea joka kerta ;) )


Rapurallaa - muistilista Asioista.
  1. Printtaa juomalaulujen sanoja osallistujille
  2. Jos paikalla ei ole saatavilla extempore - mieskuoroa varmista, että Åttopoikien kauneimmat snapsilaulut ovat mukana joko muinaismedialla tai iipodissa.
  3. Osta tilliä, kruunutilliä. (varmista etukäteen, että sitä on kaupassa tai tilaa se rapujen kanssa)
  4. Tarkista että rapuliinat ovat löydyksissä ja puhtaana - jo toisena vuonna peräjälkeen ne olivat hukassa. Nyt en muistanut hankkia edes paperisia, viimevuonna tarkastin sentään etukäteen, että eivät olleet löydyksissä...
  5. Varaa ainakin kaksi rullaa talouspaperia lautasliinojen lisäksi. Varaa kaikille 2 lautasliinaa jos ovat kertakäyttöisiä.
  6. Ota mustaviinimarjan lehtiä tai jos niitä ei ole saatavilla tai et muistanut hankkia, sitten sitruunaa käsien huuhteluveteen
  7. Laita akvavit tai marskin ryyppy tai molemmat (kuten meillä!) pakkaseen ainakin tunti ennen juhlintaa. Jotkut tykkäävät myös mustaherukkavodkasta. Viina ei jäädy, joten ne voi unohtaa pakastimeen jo paria päivää etukäteenkin.
  8. Hanki rapuviinit alkosta hyvissä ajoin, kiivaimpana rapukautena parhaat viinit loppuvat helposti ja sitten harmittaa. Suosikkiviinejämme rapujen kanssa ovat Ninth Island Savignon Blanc ja Errázuriz Sauvignon Blanc Single Vineyard
  9. Tarkista että rapuveitsiä on tarpeeksi, snapsilasit ovat ehjiä, lautasia on tarpeeksi (myös paahtoleipälautasia!), ravuille on olemassa suuri tarjoiluastia ja kaikki muukin ihastuttava rapu-bonk on paikallaan. Myös ravuin koristettu talouspaperiteline ja paremmissa piireissä joskus käytetyt juhlapäähineet, joita meillä kyllä ei harrasteta.
  10. Varaa 8-9 hengelle n. kilo smetanaa ja kilo-puolitoista voita jos teet blinejäkin. 2 isoa pakettia paahtoleipää. Rapuja n. 10 kpl per nuppi - meillä jäi tällä kertaa yli 15 rapua - mutta n. 10 kpl/ nuppi on yleensä ollut sopiva määrä.
  11. Paksuja roskapusseja ravun kuorille.
  12. Varmista, että vieraille on täkkejä ja tyynyjä ja laittakaa sängyt kuntoon ennen ravustelua.
  13. Karaoke tai poppi mikrofonilla loppuillan äkillistä lauluinnostusta varten ;) Jos joku osaa soittaa kitaraa, varaa kitara. Huom! kysyttäessä kaikki eivät etukäteen tunnusta osaavansa soittaa kitaraa - tai laulaa.
  14. Buranaa ja vesipulloja jaettavaksi mukaan vieraille nukkumaan mentäessä.
Juhlat juhlittiin iloisissa merkeissä; jokainen söi niin paljon rapuja kuin jaksoi ja sormet kestivät. Tuntui, että ravuissa oli tällä kertaa aika kova kuori, jota sai vääntää ihan tosissaan... Mutta ehkäpä siitä lisää myöhemmin. :)

6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Komeita rapuja,ja kätevää kun ei tarvitse niitä itse keittää.Muistan aina pienenä mummon luona maalla,kun niitä mustia rapuja keitettiin punaisiksi..
Tuli tästä postauksesta ihan rapujuhlat mieleen;en ole sellaisissa ollut vuosiin!

josi kirjoitti...

Upean näköinen satsi kerrassaan! Olen koko loppukesän haaveillut rapujuhlista, mutta kun lähimmässä lähipiirissä tuntuu olevan vain kasvissyöjiä ja rapukammoisia, taitaa juhlinta haaveeksi jäädäkin. (Eikä turkasen pieni opiskelijabudjetti myöskään auta, joskin onhan niitä pakasterapuja kerran aiemminkin tullut ihan kelvollisin tuloksin elvytettyä.)

aleksi kirjoitti...

ikinä en ole ollut rapujuhlissa tai syönyt niitä.. koko homma tuntuu jotenkin niin yläluokkaiselta meidän kommariperheestä käsin :)

Nelle kirjoitti...

yaelian: nykyisin se keittäminen on kai suositeltu tapahtuvan niin, että rapuja pitäisi ensin vaivuttaa horrokseen kylmässä ja keittää vasta sitten. En ole ikinä itse rapuja keittänyt - pitäisi varmaan opetella ravustamaan ensin ;)

Josi: En tiedä millaisessa työpaikassa olet, mutta meillä oli kerran firman virkistyspäivänä järjestetty rapujuhlat porkkalaan, Villa hummerheimiin. Se oli ihan mukavaa, ja siellä paikanpäällä opastettiin ihan kädestä pitäen miten homma toimii. Sellaistakin voi ehdottaa jos uteluttaa ja työpaikalla virkistyspäiviä järjestetään. Mutta loppujen lopuksi minusta kyse on hauskasta sosiaalisesta tapahtumasta, niinkuin yhdessä illallistaminen yleensä on. Ei siihen rapuja tarvita, että ystävien kesken on hauskaa. :)

Aleksi: mä näen sen jotenkin osana suomalaista perinnettä - nykyisin jopa rapukannat ovat elpyneet ruton jälkeen niin, että nuo ravut alkavat olla järkevän hintaisia. Niitä voi pyytää ja keittää myös itse, jos sattuu asumaan lähellä järveä.

Minulle rapujuhlat tarjoaa paitsi niitä rapuja, myös hyvän tekosyyn kutsua ystäviä yhteen. Tällä ikää kun kaikilla alkaa olla perheet ympärillä tarvitaan jokin tekosyy ja jonkin verran varoitusaikaa, että porukan saa kasaan ;) Rapujuhlat on usein kelvannut tekosyyksi ;) Meidän rapujuhlissa yleensä kuluja rapujen osalta jaetaan kyllä osallistujien kesken, ettei koko kasa tule kenenkään yhden ihmisen kontolle.

Ja jos tuo laulamismeininki vieroksuttaa, niin pakko ei ole laulaa, hattuilla tai kerätä rapubonkkia. Itse vaan tykkään laulamisesta etenkin parin snapsin jälkeen - sitten siitä kärisii koko seurue ;)

Linda kirjoitti...

Meillä rapujuhlissa oon tehnyt silleen, et teen 2 isoa salaatti (perunainen salaatti ja caesar-salaatti), jotka ovat pöydässä samaan aikaan rapujen kanssa. Hyvin on syöminen sujunut sitten, että välillä rapua ja paahtoleipää ja välillä sitten salaatteja. Jälkiruokana on ollut baileys-juustokakkua. Sitten on ollut erikseen yöpala, joka koostuu nachoista, itsetehdystä salsasta ja guacamolesta.

Nelle kirjoitti...

Linda, kuulostaa toimivalta tuokin :) Tosin itse tykkään, että se rapujen kanssa nykerrys vie kyllä niin koko huomion ja on sotkuista puuhaa, että olen kokenut helpommaksi syödä ennen tai jälkeen rapujen :) Mutta ehkä tuotakin voisi joskus kokeilla!