tiistai 10. marraskuuta 2009

Hunajaisen pehmeitä makuja porkkanalasagnessa eli äidin keittiössä


Olimme viettämässä isäinpäivää pohjanmaalla. Meidän isä ei oikein perusta vahvoista mauista. Tarina lakeuksilla kuitenkin kertoo, että välillä, silloin tällöin joku on onnistunut tekemään isänkin mielestä maistuvaista ruokaa. Yleensä avaimena ovat pehmeät, melkein makeat maut. Valkosipuli, tomaattikastikkeet ja yrtit saavat isän niskavillat nousemaan.


Isä pitää porkkanoista, suppilovahveroista ja pastakin kelpaa. Äidillä oli naapurilta saatuja luomuporkkanoita kilotolkulla, joita hyödynsin avokätisesti tähän reseptiin. Mimmu ja äiti sekä isä olivat käyneet ahkerasti metsällä ja löytäneet paljon suppilovahveroita. Aarteet oli kuivattu ja nyt kaapit ovat pullollaan syksyn satoa. Juokseva hunaja tuli mukanani espoon Lidlistä. Muutama vuosi takaperin olisin sanonut, että sekin on isän omista pesistä. Nykyään aikaa mehiläisten hoitamiseen ei riitä, se kun on kuitenkin työlästä puuhaa.



Tässä ruuassa siis hekkiä ja hentoja makuja lakeuksien talvesta. Lasagne on kuitenkin herkkyydessään kermaisen täyteläinen. Luonnon omat, puhtaat ja lempeät maut kuitenkin hallitsevat tätä ruokaa. Jos kaipaat vahvoja makuja, tämä ei ehkä ole sinulle. Voit kuitenkin kokeilla lisätä porkkanaan reilummin soijaa ja inkuivääriä - ehkä onnistut tuomaan ruokaan ihan uuden ulottuvuuden!



Lasagne syntyi soijassa, hunajassa ja valkosipulissa marinoidun possun sisäfileen kaveriksi isänpäiväpöytään. Ruuan kanssa tarjottiin myös ihania pakkasenpuremia puolukoita, jotka olivat pakkasen ansiosta makeutuneet niin, että ne oli sokeroitu vain kevyesti. Silti ne olivat aromaattisia ja makeita. Sellaisia jos jollain on jemmassa, ne kannattaa syödä pois.



Kermainen ja hunajainen suppilovahvero-porkkanalasagne (lisäkkeenä n. 8-10 hengelle)

3 suurta sipulia
1/2l kermaa
1 sellerin varsi
1 prk eli 150g creme fraiche
250g koskenlaskija -tuorejuustoa
n. 2dl kuivattuja suppilovaveroita
n. 1,2l porkkanaraastetta
3rkl juoksevaa hunajaa
0,5rkl soijaa
n. 1,5-2 tl murskattua viherpippuria
mustaa pippuria myllystä
timjamia (useita varpuja riivittynä, ainakin 2-3 rkl timjamin lehtiä)
muskottia
oliiviöljyä runsaskätisesti paistamisiin
3/4 pakettia lasagnelevyjä
n. 1 dl maitoa

valkokastike lasagnen pintaan

50g voita
4rkl vehjäsauho
6dl maitoa
muskottia
1tl suolaa
180-200g juustoraaste


Possumarinadi (arviomäärät)

n. 0.5 dl soijaa
0.5-0-6 dl öljyä
4 rkl rajamäen hunajaväkiviinaetikkaa
4 rkl hunajaa
4 valkosipulin kynttä
3 oksaa rosmariinia

n. 3 possun sisäflettä

Sekoita kaikki marinadiaineet tasaiseksi ja laita possut marinadiin ja jätä huoneenlämpöön odottelemaan kunnes olet lähes valmis lasagnen kanssa. Siirry lasagneen.

Silppua sipulit ja kuullota niitä paksupohjaisessa pannussa tai kasarissa runsaassa lorauksessa öljyä. Lisää kasariin kerma, creme fraiche ja murusta sekaan koskenlaskija. Lisää muskottia (n. 1/4 tl valmiiksi jauhettua, jonka maku ei ole yhtä voimakas kuin vastaraastetun) ja suppilovahverot ja anna juusto-sienikastikkeen hautua hiljaisella tulella sillä aikaa kun valmistat porkkanatäytteen.

Raasta iso kasa porkkanaa. Vaakaa ei ollut niin, että en osaa sanoa tarkkaa määrää. Luulen kuitenkin, että kolmesta "raastinraudallisesta" tullee n. 1,2 litraa porkkanaraastetta. Raastoin porkkanan karkeimmalla terällä, niin että siihen jäi vähän rakennetta.

Sitten kaada paistinpannulle kunnon tujaus öljyä. Ehkä jopa lähemmäs puoli desiä, kuitenkin niin, että pohja peittyy. Lisää sitten porkkanaraaste öljyyn ja mausta viherpippurilla. Paista porkkanaa pannulla hieman, että porkkana aavistuksen pehmenee ja makeutuu. Lisää porkkanaan soijaa makusi mukaan. Lisäsin aika varovasti, mutta soijasta tuli riittävästi suolaa porkkanaan. Viherpippuri maistuu tässä vaiheessa melko vahvastikin. Lisää vielä mustaa pippuria myllystä. Lisää riivitty timjami porkkanan sekaan.


Kun suppilovahverokastikkeen juusto on sulanut, siirrä kattila pois liedeltä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa muskottia, suolaa ja pippuria.

Lisäksi pinnalle kannattaa tehdä kerros valkokastiketta, jolla koko komeus vielä peitetään. Sulata voi kattilassa ja lisää sulaan voihin jauhot. Anna jauhon vähän turvota ja sitten sekoita koko ajan vispaten maito jauho-voiseokseen. Lisää suolaa ja muskottia ja anna kastikkeen saada vähän paksuutta. Raasta juusto pintaa varten. Vielä ennen lasagnen kokoamista pilko selleri valkokastikkeen sekaan. Minun sellerini olivat mökiltä, ryytimaasta ja onnettoman pieniä. Voisi sanoa, että lähinnä sellerin lehtiä. Niitä oli n. 1 sellerin varren verran, joten suikaloi käyttämäsi selleri ihan ohueksi.


Sitten kokoa lasagne. voitele vuoka oliiviöljyllä. Kaada vuuan pohjalle vähän maitoa ja sitten asettele lasagnelevylä niin, että pohja peittyy mahdollisimman tarkasti. Kaada sitten osa porkkanatäytteestä pohjalle ja sen päälle suppilovahverotäytettä. Ripottele kerrosten väliin vielä lisää tuoretta timjamia. Sitten lisää uusi kerros lasagnelevyjä ja jatka kunnes kaikki täyte on käytetty.


Sitten peitä vielä koko komeus keroksella lasagnelevyjä ja kaada päälle valkokastike. Ripottele juustoraaste pintaan ja laita uuniin 200 asteeseen n. 30 min. Sitten peitä vuoka foliolla ja jätä uuniin siksi aikaa (n. 10-15 min) kun valmistelet possuja.

Paista possuihin pinta voissa, kuumalla pannulla. sitten laita possut takaisin marinadiin ja uuniin, n. 180 asteeseen paistimittarilla varustettuna. Me tuuppasimme paistimittarin paksuimpaan kohtaan paksuinta filettä ja pirkan ohjeen mukaisesti odottelimme kunnes possu oli n. 70 asteista.


Kun possut menivät uuniin, lasagne tuli ulos. Peitimme foliopeittoisen lasagnen vielä pyyheliinoilla ja jäimme odottamaan possujen valmistumista. Lasagne vetäytyy mukavasti odottelun aikana ja pyyheliinojen ansiosta se pysyy kuitenkin lämpimänä.

Osa possufileistä oli ehkä kypsynyt hieman liikaa. Asiaa auttaa, jos fileet ovat n. saman paksuisia. Paksuin file oli kuitenkin tosi hyvää. Melkein muutama aste alle 70 olisi ollut hyvä. Possut jätetään ainakin 10 minuutiksi vetäytymään leikkuulaudalle ennen viipalointia.



Kuorin possujen "paistoliemestä" pois saostumia ja käytimme lientä possun valeluun enne tarjoilua. Lisäksi jokainen sai annostella kastiketta fileiden päälle omalle lautaselle.

Äidin poimimat pakkasenpuremat puolukat olivat ihan täydellinen pari possulle ja hunajaiselle lasagnelle. Suosittelen aremmillekin.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ai kun saiskin tuollaisia pakkasenpuremia puolukoita!
Porkkanalassagne kuulostaakin hyvältä!

Nelle kirjoitti...

Yaelian, niitä viimeisiä puolukoita on myös ihanaa poimia, kun metsä tuoksuu jo karhujen talviunille ja syyslehdille. Mätäillä kimmeltää kuura ja syysauringon valo tuntuu ohuelta.

Ilma on raikas.