maanantai 18. tammikuuta 2010

SRE - ruokablogimiitin jälkimainingeissa mietittyä




SRE oli järjestänyt yhdessä syömisen teemalla yhteisen illallisen vuoden aikana valituille kuukauden ruokablogeille.

Ajatuksena oli, että pääsisimme tapaamaan ja yhdessä keskustelemaan ruuasta ja sen ympärillä tehtävästä työstä. Siispä siskon kanssa käsikynkssä marssimme viime perjantaina kohti uusia seikkailuita. Illan ohjelmasta onkin hyvää raporttia jo monien muiden blogeissa. Ehkä kumminkin itselleni yllättävistä asioista tässä muutama nosto:


Ruokatorstaita toimittaa pääasiassa vain kaksi toimittajaa. Olin jotenkin ajatellut, että väkeä olisi enemmänkin; niin vaihtelevaa sisältöä hesarissa kuitenkin tarjotaan myös ruokapuolelta. Toinen yllätys oli, ettei hesarilla ole omaa koekeittiötä: hesarissa kuvattu ruoka syntyy toimittajien omassa, kotoisassa keittiössä.

Toisin kuin monissa ulkomaisissa ruokajulkaisuissa ja aikakauslehdissä ruokaa ei hesarin kuviin meikata juurikaan; vedellä suihkuttaminen ja öljyn sipaisu silloin tällöin kiillon saamiseksi on sallittua. Kuvauksen jälkeen ruoka syödään joko lounaalla tai kahvitauolla, joten myrkkyjä tai mitään syötäväksikelpaamatonta ei käytetä.



Ideoita toimitus hakee pääosin messuilta ja ulkomaisista lehdistä. Olin oikeastaan hyvin yllättynyt, että mitään varsinaista välinettä esimerkiksi netissä tapahtuvaan ruokakirjoittelun seurantaan (tai analyysiin) ei ollut käytössä. Olin kuvitellut, että esimerkiksi ulkomainen ja kotimainen mediaseuranta muodostaisi suuremman osan ruokaohjeiden valinnassa ja trendien ihmettelyssä. Sesongeilla on tietysti merkitystä kulloinkin esiin nostettavissa resepteissä, mikä onkin hyvä asia. Vaikka ruokatoimitus koostuu vain kahdesta henkilöstä, koko toimitus osallistuu kuitenkin oman alueensa osalta ruokaan liittyvien uutisten bongaukseen; mikäli talouspuolen toimittaja löytää mielenkiintoisen, ruokaan liittyvän uutisen hän ohjaa sen ruokaosastolle tiedoksi.


Käytännössä kuitenkin esimerkiksi ruokablogien seuranta on näiden kahden toimittajan oman aktiivisuuden ja harrastuneisuuden varassa. Välillä jokin "kaikissa blogeissa" ilmiönä esiin nouseva resepti saattaa päätyä hesariinkin (kuten esimerkkinä mainittu banoffee), mutta jäin kuitenkin siihen käsitykseen, ettei ruokablogeja systemaattisesti ehditä seuraamaan.

Selvästi ruokatoimittajat joutuvat laittamaan itsensä peliin hyvinkin henkilökohtaisella tasolla tehdäkseen jutuista mielenkiintoisia. Koska isompien juttujen ja reportaasien ruokakokeilut tapahtuvat toimittajan kotona, perhe syö välillä vaikka useampia viikkojakin kirsikkaa, jos siitä on tarkoitus tehdä laajempi reportaasi myöhemmin lehteen. :) Tämä osuus muuten kuulosti kieltämättä aika tutulta ruokablogaajan korvaan - keittiöharrastuksesta ja sen mukanaan tuomasta kokeilusta kärsii tai nauttii koko pesue tahtoi tai ei ;)

Ruokablogien ja ruokatoimituksen saaman palautteen eroista herkesi myös mielenkiintoinen keskustelu; ruokablogeissa palaute on monesti kannustavampaa kuin toimituksen saama. Mietimme yhdessä, että ruokatorstain auktoriteetti vaikuttanee tähän: painetulta sanalta odotetaan virheettömyyttä toisella tavalla kuin harrastuksena pidetyistä blogeista.


Sanomatalon kierroksen jälkeen menimme maatilatorille. Tässä vaiheessa kaivoin vihdoin kameraa esiin, valmistauduin ottamaan kuvan ja huomasin, että muistikortti puuttuu. Olin vaan napannut aamulla kameran pöydältä, enkä tajunnut tarkistaa, onko siellä kortti vai ei. No eipä sitten ollut. Eikä ollut varakorttiakaan, joka yleensä löytyy laukun sivutaskusta. Jätin Mimmun kuuntelemaan tarinoita kyytöistä ja pinkaisin takaisin Sanomatalon Rajala-pro shoppiin ostamaan kameraan tallennusmediaa. Minulla kun ei ollut aikomustakaan harmitella koko loppuiltaa, että kamerasta puuttuu kortti. Sitäpaitsi töissä keskustassa käydessä pääsen kuitenkin suhteellisen helpiosti käymään kaupassa uudelleen, paremmalla ajalla. Olin kuitenkin nopea kuin salama ja ehdin vielä mukaan kuuntelemaan tarinan loppuosan. Hauskana yksityiskohtana mieleen jäi, että maatilatorilta saa ostaa myös pastöroimatonta kyytön maitoa. Suurin osa maitoasiakkaista ei ole maalaislapsuuteensa kaipaavia keski-ikäisiä vaan nuoria, jotka vaeltavat sisään, pyytävät pullon kylmää maitoa, ottavat siitä hörpyn jo kassalla ja lähtevät jatkamaan matkaansa. Kauppa ei pitäjänsä mukaan eläisi pelkästään ruokaharrastajien pienen piirin avulla, mikä on varmasti totta.


Kun olen miettinyt, mitä kirjoittaisin tästä SRE - tapaamisesta ja sen herättämistä ajatuksista, mielessäni on jo toista päivää pyörinyt Lauri pohjanpään runo Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri.

" Tuli maalaishiirelle vierahaks
ihan kaupunkilaisserkku.
Oli tallin alla päivälliset
ja herkun vieressä herkku,

siin´olikin: marjaa, hernettä
ja silavaakin pala,
ja hiiri hykersi käsiään:
" No, serkku, syödä ala."
... "


Tuossa runossa maalaishiiren luo kyläilemään saapuva kaupunkilaishiiri ei osaa arvostaa serkkunsa pöytään kantamia herkkuja ja tallin alla vietettyä yhteistä hetkeä. Hän haluaa viedä serkkunsa kaupunkiin, fiinimpien pitojen äärelle. Matkaan lähdetään ja maalaishiiri pääseekin linnaan pitopöydän äärelle. Lopputulos on kuitenkin enemmän katastrofi kuin menestys ja hiiret joutuvat pinkaisemaan pakoon pitopöydän herkkujen ääreltä tyhjin vatsoin.

Maatilatorien ja lähiruokakauppojen ilmestyminen kaupunkikuvaan kertoo minusta siitä, että kaupunkilaisserkutkin ovat alkaneet arvostaa niitä maalta tulevia hyviä, aidosti alkuperäisiä ja puhtaita tuotteita. Toisaalta maalaisserkku on myös ymmärtänyt sen, ettei hänen pitopöydässään ollut alunperinkään mitään vikaa. Maalaishiiren herneet ja viljat olivat isän pellolta ja hän tiesi, mitä oli tarjoamassa. Mutta kuten hiiri ehkä itsekin runon lopussa oivaltaa, parasta maalaisillallisessa oli, että siinä rauhassa syödessään hiirille tuli yhteinen hetki vaihtaa erilaisia kokemuksiaan ruuasta ja sen merkityksestä. Vaikka herkut ovat osa nauttimista, ruokailu on myös yhdessä oloa ja lepäämistä toistensa seurassa.

SRE oli vuoden aikana koonnut joukon hyvin erilaisia blogeja ja istutti nyt joukon ihmisiä blogien takaa saman pöydän äärelle, syömään yhdessä. Ilta oli poskettoman hauska ja keskustelu polveili sujuvasti mauista ja ruokakulttuurista opiskeluajan piloihin ja ruuasta kirjoittamiseen. Ruuan äärellä oli hyvä jakaa ajatuksia ja tutustua muihin samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin. Ilta oli paljon raikkaampi, mielenkiintoisempi ja värikkäämpi kuin koskaan osasin kuvitella. Lisäksi oli avartavaa huomata, että ruokakulttuurin edistämisen parissa työskentelee taitavaa, ajattelevaa ja huumorintajuista väkeä, jolle ruoka ei ole pakkopullaa vaan intohimo.

Kiitos kaikille mukanaolijoille hauskasta ja antoisasta illasta, ainakin tämän (ensi)kokemuksen perusteella ruokablogaajat ovat iloista, välitöntä ja uteliasta joukkoa jolta löytyy ymmärrystä myös erilaisuuden tuomalle rikkaudelle. Ruokapuhe jatkuu blogeissa, mutta ihan varmasti myös isommissa ja pienemissä tapaamisissa, niin mukavaa meillä oli. Kiitos ihan jokaiselle joihin minulla oli illan aikana ilo tutustua :)

13 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

kiitoksia itsellenne, ihanat :)!

ja suurkiitos myös pöytäliinavinkistä - se tsekataan!

Rosmariini kirjoitti...

Aivan ihanan perusteellinen (ja nellemäinen<3) selostus illan kulusta.

Yaelian kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.Näitä mukana olleiden bloggareiden kuvaraportaaseja on ollut mielenkiintoista lukea.Aika yllättävää tuo tosiaankin,ettei Hesarilla ole omaa keittiötä,vaan ruokatoimittajat tekevät reseptiruuat kotonaan.

Rauna kirjoitti...

Olipas kiinnostava kuulla, että Hesarilla ei ole omaa koekeittiötä. Joskus jossain toisessa lehdessä näin samansuuntaista ideaa, että ruoat tehdään missä milloinkin. Oli todella kiva tavata ja jutella, ja voi kun olisi ollut enemmänkin aikaa turista. Toivottavasti pian on uusi tapaaminen. :)

Jytis kirjoitti...

Yhdyn Raunan sanoihin, toivottavasti ensi kerralla ehditään jutella vähän enemmänkin, nyt kun jäi monien kanssa niin pintaraapaisuksi vaikka juttua olisi varmasti riittänyt :) Ja harvoin sitä näkee Norah Jonesin ilmielävänä!

Chez Jasu kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Oli mielenkiintoista lukea! Pidin myös noista kuvista.

Katriina, kirjoitti...

Voisin sanoa samat sanat kuin Yelian. Kiva kertomus, ja minustakin on ollut hauska lukea kaikkien raporttia illasta. Mutta se toimituksen keittiön puute on tosiaan yllätys. Lehteä toimitetaan siis paljon samaan tapaan kuin blogejakin.

Nelle kirjoitti...

Ensinnäkin, hämmentyneenä luen täällä kaikkea tyytyväistä hurinaa, mitä kanssablogaajien suunnalta kuuluu. Tälläisenä pohjalaisena on välillä vaikea ottaa vastaan kiitosta :) Mutta yritän parhaani ja tunnustan että on tosi kiva kuulla positiivista palautetta:) Kiitos! Ja kiitän samalla takaisinpäin - olen ihan tosissani kun sanon että oli harvinaisen helppoa olla teidän kanssanne samassa porukassa. :) Monen kanssa ehditään toivottavasti vielä turista ihan rauhassa joskus - baarit ovat aina vähän savuisia ja meluisia :)

Merituuli: se on tosiaan samanlainen liina kun mulla, tai ainakin lähelle. Jos teidän lähihemtexissä ei sitä ole, soitellaan ja jos käyn ompussa voin pokata sen sua varten mukaan.

Rosmis: Minä taas ihailen teidän kykyänne tehdä selkeitä ja ytimekkäitä postauksia. Mä aina harhaudun tarinoimaan kovin pitkästi :) ...Muutenkin olette kyllä aivan ihania! Ikinä en olisi uskonut, että noin suositun blogin pitäjät ovat niin... helposti lähetyttäviä ja aitoja.

yaelian: Eikö vaan? Ja kuten sanoin, minusta oli myös yllättävää se, ettei hesarilla ole jotain "robottia" joka perkaisi blogeja ja kaivaisi niistä trendejä toimitukselle.

Rauna & Jytis: Tapaaminen jäi vähän yleisen ilonpidon jalkoihin... Tai - ehkä minä vaan tykkään kun saan parkkeerattua juttelemaan ihan rauhassa. :) Ehkä sellainenkin tilaisuus tulee vielä! Jytis: odotan vaan mielenkiinnolla kun mimmu lukee tän. Lähetin jo googlen kuvalinkin eteenpäin ;)

C. Jasu: Kiitos! Vähän on vielä kameran kanssa totuttelua. Meidän vanha kamera hajosi ja korjaus olisi maksanut melkein yhtä paljon kuin se koko kamera. Nyt on sitten säätöä ja sähläystä. :)

Katriina: tuolta ajatukselta samankaltaisuudesta ei voi oikein välttyä kun asiaa miettii tarkemmin.

Keskustelussa hesarilla sivuttiin myös sitä, miten muotiblogit (ja blogaajat) ovat saaneet oman osansa muotilehtien lukijoista seuraajikseen. Tämä on huomattu myös sponsoreiden ja tapahtumajärjestäjien taholta ja blogaajat pääsevät toimittajien lailla mukaan promotilaisuuksiin. Ruokablogeissa samanlaista kehitystä ei ole vielä, mutta esi. tuotelahjojen määrä on laajentumassa suuremmalle joukolle blogaajia. Jännittävää nähdä, miten tulevaisuus kehittyy. Hesarissa kerrottiin, että joitain juttuja blogaajilta on välillä ostettukin.

Vapaamuotoisessa keskustelussa illan aikana kuului myös ylipäätään surinaa siitä, että näkyvyys ei nykyään enää oikein riitä palkkioksi blogaajalle ruokajutusta.

Hesari on ostanut joitain mielestään hyviä juttuja lehteen, mutta moni lehti vielä nykyäänkin ajattelee, että lehtijutun mahdollisesti aiheuttama lukijamäärien kasvu olisi riittävä palkkio blogaajalle.

Jos oikein miettii, niin suosituimpien blogien levikki vastaa paikallislehteä, joten yhteisöllä on jo ennestäänkin näkyvyyttä. Lisäksi esim. hyvistä uutiskuvista voidaan maksaa satasenkin korvausta yksityiselle. Miksi ei ruokakuvista / resepteistä, jos ne täyttävät niille asetetut kriteerit?

Tosi mielenkiintoinen ilta oli.

Haarukka kirjoitti...

Mahtavaa käydä lukemassa näitä raportteja. Hauska kuulla, mitä kenellekin on jäänyt mieleen, kun siihen ei kuitenkaan isossa seurueessa ehdi illan aina tarkemmin paneutua.

Kommenttina noihin blogaajien lehtijuttuihin/resepteihin: tietenkin lehden pitää maksaa, jos blogaaja toimii kuten kuka tahansa toimittaja, tarjoaa juttua/reseptiä (tai se tilataan), kirjoittaa sen ja vastaa siitä. Kaupallisesta sisällöstä pitää tekijöille maksaa asiallisesti, olivatpa he nettikirjoittajia tai eivät (muuten nousee savu päästäni!). Eri asia on se, jos blogaajasta tehdään haastattelu hänen omalla suostumuksellaan.

Nelle kirjoitti...

Haarukka: haastattelu on minustakin eri asia. Sehän on ns. "Human interest story" ja sellaiseen usein suostutaan juuri siksi, että halutaan ensisijaisesti julkisuutta.

Mutta kuvitellaanpa hetki, että lehti vaikkapa pyytäisi reseptiä ja siihen hyvälaatuista kuvaa julkaistavaksi?

Vaikka mukana olisi blogin esittely, resepti ja sen ohjeet ovat blogaajan omia, samoin kuva. Kyllä siinä jo lähestytään toimituksellista sisältöä. Ymmärrän hyvin, että joku voisi sellaisesta haluta (edes nimellisen) korvauksen jotta voi jatkossakin rahoittaa harrastustaan. :)

Toisaalta ymmärrän senkin, että toiselle julkisuusdiili on juuri sitä mitä hän haluaa: eiväthän lukijat tiedä, millä perusteella blogit on valittu. Jos joku sanoo ei, varmasti löytyy joku muu josta diili tuntuu ihan hyvältä.

Lopulta kyse on kai siitä, saako lehti kasaan näiltä vapaaehtoisilta haluamansa jutun. Samaa asiaa mutta toisinpäin (blogi haluaa ulkoasun itselleen talkootyöpohjaisena kilpailuna) on keskusteltu auki täällä.

Mimmu kirjoitti...

Kiitos Kiitos ja kiitos kaikille! Oli ihanaa tavata teitä ja tutustua. Kertakaikkisen huippuilta! Toivottavasti tosiaan nähdään uudestaankin! :)

Jytis & Nelle: Tukehdun täällä mehuun kun katselin edellämainittua sähköpostiin saapunutta kuvalinkkiä. Ehkäpä yhdennäköisyyttä on vaikea nähdä itse, mutta joo..:D

Pippurimylly kirjoitti...

No olethan sinä nyt aivan ilmetty! :)

Ja hyviä kuvia, postauksessakin. Kyllä kannatti pinkoa muistikortti siis.

Rosmariini kirjoitti...

Awwww, ite ootte ihania! Meitsi olisi muuten vielä helpomminkin lähestyttävä, ellen ujostelisi aina alkuun niin kamalasti. :)