torstai 15. huhtikuuta 2010

Vihreää chilisuolaa limellä ja mintulla

keväistä yrtti-chilisuolaa

Chilisuola alkaa akuutisti loppua. No, onpa sitä riittänytkin siitä yhdestä satsista piiiitkäksi aikaa. Olen käyttänyt sitä kaikkeen sellaiseen, mihin haluan vähän vivahteikkuutta makuun, ilman, että ruuasta tulee varsinaisesti mitenkään tulista. Munakkaat, lihat, kanat - no, oikeastaan melkein mihin vaan.

Omat suolat ovat kivoja, niistä kun ainakin tietää mitä niissä on ihan tarkalleen. Lisäksi niiden tekeminen on helppoa ja hauskaa: ostetaan vaan iso pussi hyvää suolaa, haaveillaan eri mauista, hankitaan tai kerätään mieleisiä juttuja ja sekoitetaan makuaineet suolan kanssa. Kuivata. Sitten vaan suola myllyyn ja käyttöä. Tuo hackmanin mylly, jonka ostin taannoin on toiminut ainakin suolalle ihan hyvin. Ja minusta on kiva, kun lasisesta säiliöstä näkee, mitä myllyssä on.

Sen verran suolan valinnasta, että kannattaa tietysti suosia jotain luonnollista ja laadukasta suolaa. Niiden maku on niin paljon pehmeämpi, että kannattaa maksaa siitä euro-pari enemmän kilolta. Sitä suolaa kumminkin tulee puolestakin kilosta pitkäksi aikaa. Minä jatkan edelleen tuon vaaleanpunaisen ruususuolan kanssa, kun sitä sai Sellosta ja puolen kilon pussi ei nyt omaisuutta maksa kumminkaan (n. 4 eur ja risat se taisi olla). Tälläiseen blenderissä ajettavaan suolaan tuo karkeus sopii ihan hyvin - aineet sekoittuvat hyvin yhteen.

Minua nyppii tavattomasti kun yritit ovat juuri nyt heikoimmillaan. Mieli on kumminkin sitä mieltä, että yrttejä pitäisi saada nyt ja heti. Tilanne yrttien osalta tietysti paranee päivä päivältä kun luonnonvalo lisääntyy, mutta toistaiseksi kotiin tuotuna vesiviljelty ruukkurytti saattaa löpsähtää yön yli. Minulla kävi yhden salvian kansa niin - toin sen kotiin, kastelin ja laitoin yrttiruukkuun ikkunalle ilman käärettään. Seuraavana päivänä se oli jo ihan löps, enkä ehtinyt käyttää sitä oikeastaan lainkaan. Silloin päätin, että nyt hetken menee, ennenkuin ostan yhtään muita yrttejä, kuin mitä aion samana päivänä käyttää.

Tavallaan tuota samaa ajatusta jatkaen jäin miettimään, että no, entä jos suolaan sitten upottaisi myös vähän sitä yrttiä vaihteen vuoksi. Saisi vähän raikkautta ruokiin kun lisää suolaa. Keräsin kaupasta kasan juttuja jotka tuntuivat nyt oikealta, eli kaikkea keväänvihreää. Oikein tuuhea minttupuska, limejä ja koska se chili on toiminut niin hyvin aikaisemmin - myös vihreitä chilejä.

Näin syntyi uusi annos suolaa, jota on kokeiltukin jo kalan kanssa ja jogurttikastikkeeseen. Koska suola on karkeaa, se kannattaa valmiina laittaa myllyyn, josta sitä voi hienontaa sitten tarvittavan määrän haluamaansa ruokaan.

Pienen tupsun mintun lehtiä säästin salaattiin, josta sitten lisää myöhemmin.

kaikkea vihreää ja vaaleanpunaista ruususuolaa


Vihreää kevätsuolaa (minttua, limeä ja vihreää chiliä)

500g karkeaa ruususuolaa
4 limen kuori (luomua)
1 tuuhea ruukku minttua, varsineen
4 vihreää chiliä

Pese limet ja raasta niiden kuori blendeiin tai muuhun sekoittimeen. Leikkaa minttu mukaan kippoon. Poista chileistä hatut ja laita palot siemenineen kippoon. Aja muutaman kerran pulsseisa ja lisää sitten suola. Jatka pulsseissa ajamista ja tarvittaessa ravistele kulhoa jotta saat kaikki aineet kunnolla sekaisin.

Levitä sitten suola kuivamaan pellille ja anna kuivua pellillä ainakin yön yli, ennenkuin säilöt suolan purkkiin ja osan myllyyn.

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

On kyllä ihanan väristä!

Nelle kirjoitti...

Yaelian: no eikös olekin. Pelkäsin, että siitä ei tulisi kivan väristä kun käytin sitä vaaleanpunaista suolaa, mutta ei haitannut :)

Ei se hassumman makuistakaan ole, mitä olen sitä nt vähän tuosta närkkinyt... :)

Elina kirjoitti...

Oih, kuulostaa ja näyttää tosi hyvältä! En olekaan itse ikinä tehnyt mitään suolasekoituksia.

millimolli kirjoitti...

Pitäisiköhän itse uskaltaa tekemään? Onkohan mahdollista että moinen epäonnistuisi..niin tai näin niin teillä on uskomattoman herkkulisen näköisiä kuvia koko blogi pullollaan. Tänne pitää palata uudestaan(:

Nelle kirjoitti...

Elina: kannattaa, sinunkin mielikuvituksellasi syntyy varmasti ihan taivaallisia makuyhdistelmiä :)

millimolli: Valitse omia suosikkimakujasi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että makuainetta pitää olla reilusti että se oikeasti maistuu sitten ruuassa: suolaa laitetaan kuitenkin ruokaan niin vähän, että suola saa olla aika voimakastakin. Mutta lämpimästi suosittelen: suola on hyvä säilöjä vaikka kesäisille yrteille sitten vähän myöhemmin... :)

Tuota jutussa mainitsemaani chilisuolaa olen muuten bongannut muidenkin kokeilleen. Minustakin se oli kyllä niin kätevää, että sitä teen varmaan syksyllä uudelleen kun chilien sato kypsyy ja niitä on toivon mukaan ihan ylimäärin. :)

Piia kirjoitti...

Kaveri kertoi salaisuuden noista vesiviljellyistä yrteistä ja itse testanneena toimii loistavasti. Katko koko yrtti kannelliseen astiaan ja täytä vedellä niin, että yrtit (toimii myös villisuolaheinällä, rucolalla, basilikalla jne) ovat väljästi vedessä. Säilyy jääkaapissa näin parhaimmillaan parikin viikkoa yhtä freesinä kuin suoraan kasvimaalta olis nostettu. Jännä juttu! :)

Nelle kirjoitti...

Piia: Oh, täytyypä kokeilla joskus tässä kevättalvella, mua niiiin riipii, kun menevät kaikki heti ihan huonoksi. Hyvät neuvot ovat aina tarpeen!

Onneksi ollaan pääsemässä jo tuosta vaikeimmasta yli ja kohta saa yrttejä omalta terassilta, ulkoruukuista... :)