torstai 3. helmikuuta 2011

Makean maltainen saaristolaisleipä

saaristolaisleipä
Vuosi ei lähtenyt aivan suunnitelmien mukaan käyntiin. Olin melkein kuusi viikkoa jossain kamalassa hengitystieinfektiossa, joka lopulta taisi olla keuhkokuume. Niinpä, nyt kun viimeinkin tuntuu siltä, että tauti on voitettu, pääsin kokeilemaan tätä reseptiä, josta ystäväni on monet kerrat puhunut minulle.

Pidän valtavasti makeahkoista limpuista, niitä tulee kuitenkin harvemmin tehtyä itse. Maltaat ja siirappi tekevät tästä leivästä ihanan makean ja täyteläisen makuista. Minulle tuleekin tästä mieleen saaristolaisleivän lisäksi mummun tekemä makeahko piimälimppu.

Alkuperäisessä reseptissä sanotaan, että nesteeksi leipään voi käyttää piimää, olutta tai kaljaa. Reseptiä jo useamman kerran testannut ystävä suositteli kuitenkin kokeilemaan olutta nesteenä, se kun tekee kuulemma leivän rakenteesta kuohkeamman ja mausta vähän mausteisemman. Lisäksi leipätaikina on ilmeisesti helpompaa käsitellä oluesta tehtynä.

saaristolaisleipää
Reseptissä sanotaan, että tästä annoksesta tulee kaksi leipävuuallista leipää tai noin 24 sämpylää esimerkiksi muffinssivuuissa valmistettuna. Minulla ei ollut ennestään leipävuokaa, niinpä kävin hankkimassa sellaisen ja käytin noin kolmanneksen taikinasta 'muffinssileipiin' ja loput kaadoin uuteen voideltuun leipävuokaani. Vuokaan kaadettu annos oli siis ehkä vähän suurempi kuin alkuperäisessä reseptissä, joten pidensin paistoaikaa noin 50-60 minuuttiin.

Tämä leipä pitää nälän pitkään poissa, se on melko helppo valmistaa ja ennen kaikkea se maistuu tosi hyvälle!

Saaristolaisleipä

6 dl piimää, olutta tai kaljaa
2 dl löysähköä omenasosetta
2 dl kaljamaltaita
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 1/2 dl siirappia
1 rkl fenkolia, anista tai kuminaa (minä käytin fenkolia)
1 tl pomeranssinkuorta
4 dl ruisjauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja
4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Lämmitä neste kattilassa kiehuvaksi, lisää joukkoon maltaat ja omenasose. Minulla ei ollut kaapissa omenamarmeladia tai omenahilloa, niinpä keitin kaksi omenaa soseeksi ja maustoin soseen pienellä määrällä appelsiininkuorta. Mietin että appelsiininkuori vahvistaisi pomeranssinkuoresta tulevaa sitruksen makua mukavasti.

Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Tämän jälkeen lisää suola, siirappi ja mausteet. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta taikina hyvin. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa noin kaksinkertaiseksi.


Voitele leipävuuat ja jaa taikina kahteen pitkulaiseen vuokaan tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi pienempiin silikonisiin muffinssivuokiin. Anna taikinan kohota vielä hetki ennen uuniin laittamista. Paista leivät 175° uunin alatasolla. Leivät valmistuvat noin 40 minuutissa. Muffinssit valmistuivat 200° uunin keskitasolla 15 minuutissa.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kuulostipa kurjalta tuo sairaus,mutta onneksi voit jo paremmin,ja jaksat kokatakin. Saaristolaisleipä on kyllä ihanaa! Kerran olen itse leiponut sitä täällä;siitä tuli hyvää vaikkakin vähän läsähti.,Ja toissapäivänä maistoin Sokoksen S-marketissa taivaallisen hyvää maltaista saaristolaisleipää.

Mimmu kirjoitti...

Yaelian: oli kyllä vähän kurjaa kun meni joulu ja vuodenvaihdekin kipeänä, mutta pääasia että nyt on terve! =)
Saaristolaisleipä on kyllä ihanaa.. Varmaan paras jota olen maistanut on Rosalan limppu, sitä ei vain ole myynnissä kovin monessa paikassa.

Tästä linkistä löytyy kirjoitti...

Mulla käytössä maidottomillekkin sopiva resepti. Joskus aikoinaan Apu-lehden joulunumerosta napattu.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Ihana, että olette ilmeisesti nyt tervehtyneet! Keuhkokuume on kyllä niin karsea tauti, itselläni myös pitkittyi.. Saaristolaisleipä on kyllä parasta, en ole itse tehnyt koskaan.

Mimmu kirjoitti...

Mausteinen manteli: Nelle nyt vielä sairastaa.. =/ Mulla loppui antibiootit viime viikolla ja olo on kyllä ollut nyt paaaljon parempi. =)
En ollut aikaisemmin tehnyt saaristolaisleipää, jotenkin kuvittelin että se olisi ollut vaikeampaa.. Tulee kyllä aivan varmasti kokeiltua uudestaankin!