keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Vuohenjuusto-palsternakkapiirakkaa

palsternakka-vuohenjuustopiiras

Kun V oli palaamassa reissuiltaan myöhään lauantai-illalla, ajattelin että pieni yöpala voisi olla paikallaan. Vuohenjuustoa olin ostanut tarkoitusta varten kaupasta, mutta lopuissa aineissa ajattelin soveltaa; kun on viikon yksikseen kotona, jääkaappiin taatusti kertyy jotain, mikä pitäisi kuluttaa pois niin pian kuin mahdollista. Kaivelin siis jääkaappia ja lähdin kehittelemään suolaista piirakkaa niistä aarteista mitä löytyi.

vuohenjuustopiiraan tykötarpeetKannattaa hankkia enemmän ranskankermaa.... Saat mehevämmän täytteen!

V oli tuonut palsternakkoja aikaisemmin jotain lisäkettä varten, joka ei sitten syystä tai toisesta koskaan tullutkaan ajankohtaiseksi. Varmaan niistä oli aikoinaan tarkoitus tulla palsternakkapyrettä, joka kiireessä tai väsymyksen kourissa onkin ohitettu. Siinä jääkaapilla kuitenkin päättelin, että palsternakastahan voisi melkein makeassa pähkinäisyydessään tulla hauska pari vuohenjuustolle. Ja sitten bongasin Riitan lahjaksi tuoman italialaisen possunposken eikä siinä sitten kummempaa enää tarvittukaan.

ruistaikinaRuistaikinaa! Tästä jää vähän yli - lopun voi käyttää myöhemmin vaikka aamupalapiiraisiin...

Piirakasta tuli ihan hauska, etenkin tuo Rouxin piiraspohjasta improvisoitu ruispohja oli minusta onnistunut, mutta creme fraichea olisi saanut olla täytteessä enemmän. Minulla ei ollut kotona kuin yksi pieni purkki hapankermaa, mutta sitä olisi saanut olla ainakin tuplamäärä. Täytettä oli aavistuksen liian vähän tuohon pohjaan. Piirakka on mehukkaampi kun täytettä on vähän enemmän suhteessa pohjaan. Seuraavalla kerralla teen myös palsternakkasuikaleista lyhyempiä, jotta valmista piirakkaa on helpompi leikata.

Iltapalapiirakan lisäkkeeksi tarjoillaan tuore, hedelmäinen ja raikas salaatti yksinkertaisella vinegretti-öljykastikkeella. Niin ja tietenkin vahvaa ja hyvää iltateetä.


ruispohjainen palsternakkapiirasBasilika olisi parempi vasta valmiin piiran päälle - näin jälkiviisaasti ajatellen.

Palsternakka-vuohenjuustopiiras (ainakin kuudelle)

pohja:

150g ruisjauhoa
100g vehnäjaukoa
150g voita
1 muna
1 tl suolaa
hippunen sokeria
1rkl maitoa

Täyte
200g tuorejuustoa
150g creme fraichea (olisi saanut olla 300g, eli 2 prk)
1 muna
70-80g possun poskea (tai pancettaa)
tupsu salviaa
mustaa pippuria
hieman muskottia

Pinnalle
2 palsternakkaa siivutettuna ohuelti ja pätkittynä lyhyemmiksi paloiksi
200g eli yksi pötkö vuohenjuustoa
(basilikan lehtiä ja ripaus öljyä)


Sekoita yleiskoneessa hieman pehmennyt voi, kananmuna suola ja sokeri sekaisin. Lisää sitten massaan vähitellen jauhot ja lopuksi vähäsen maitoa. Kun taikina on muotoutunut, kääräise se kelmuun ja laita viileään vetäytymään, jotta taikina ehtii viilentyä - ehkä puolesta tunnista tuntiin. Kun aloitat pohjan leipomisen laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

siirrä taikina kaulinta apuna käyttäen

Kaulitse pohjataikinasta ohuehko levy ja käyttämällä kaulinta apuna siirrä se vuuan päälle. Painele sormilla reunat kiinni vuokaan ja siisti lopuksi ylimääräinen taikina rullaamalla vuuan yli kaulimella.




Aseta pergamiinipaperi pohjan päälle ja täytä kuivilla herneillä tai pavuilla. Voit ehtiessäsi viilentää pohjaa vielä hetken, mutta kun minä en ehtinyt niin laitoin pohjan esipaistumaan uuniin. Esipaista pohjaa papujen kanssa n. 20 min ja tee sillä välin täytteet valmiiksi.

Kuori palsternakat ja siivuta ne ohuiksi siivuiksi. Kannattaa myös pilkkoa niitä vähäsen pienemmiksi palasiksi, jotta valmista iirakkaa on helpompi leikata. Laita palsternakkapalat kulhoon, lorauta vähän öljyä paloille ja kääntele jotta öljyä tulee vähän joka palaan.

Leikkaa sitten possun poskesta tai pancetasta pieniä kuutioita ja laita ne pannulle paistumaan pieneen öljytilkkaan. Kun pancetta tai possun poski alkaa vähän ruskistua, lisää mukaan salvian lehdet. Paista vielä sen aikaa jotta salvian lehdet rapeutuvat pannulle valuneessa rasvassa. Jätä seos jäähtymään.

Sekoita keskenään tuorejuusto, hapankerma ja kananmuna. Sekoita sitten hieman jäähtynyt pancetta rasvoineen kaikkineen kerma-juustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Mausta pippurilla ja tarkista suola.

Siivuta sitten vuohenjuusto ohuiksi viipaleiksi.

Kun piirakkapohja on paistunut, poista pavut ja pergamiini ja täytä piirakka ensin tuorejuusto-pancettamassalla ja lado sen päälle haluamallasi tavalla palsternakat ja vuohenjuustot. Minä laitoin päälle myös basilikaa, mutta melkein sanoisin että se kannattaa laittaa vasta valmiin piiraan päälle, tuoreena.

Paista piirakkaa täytteen kanssa n. 30-35 min tai kunnes täyte on jämähtänyt ja pintaan asetellut palsternakat ovat kypsyneet ja saaneet kauniin kullanruskean värin.

Korstele sitten basilikalla ja pirskota päälle oikein hyvää oliiviöljyä ja rouhi vähän mustaa pippuria. Tarjoile hyvin teen kanssa. Itse asiassa mietin, että tälläisen täyteläisen piiraan kanssa menee hyvin darjeeling - tee tai rohkeammille ehkä jopa voimakas ja savuinen lapsang.

2 kommenttia:

cele kirjoitti...

Löytyispä munkin jääkaapista kaivamalla tuollaisia herkkuja! Herkullisen näköinen on piiras. :)

Nelle kirjoitti...

Cele: mä taidan olla vähän sellainen hamsteri mitä tulee jääkaappiin... Sitten on välillä pakko ryhtyä luovaksi, ettei mene ruokaa pilalle :)