keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

No mutta! Hello, My name is Päivi!


Päivi -oluesta on suristu Somessa jo tovi. Toinen suosikkialkomyyjistäni kertoi, että nyt myyntiin tultuaan olut on saavuttanut suuren suosion Päivien keskuudessa sillä Päivin päivä on 16. kesäkuuta joten olut ilmestyy juuri sopivasti sesonkiin.


Enkä voi kyllä kuin päivitellä että hyvät Päivit, erityisesti yksi ystäväni Tampereella, tässäpä ihan erinomainen Päivinpäiväolut. Vaikka 8,2% olut onkin Brew Dogin vääräleukojen panimolla nimetty tiukoista alkoholipoliittisista kannanotoistaan kotomaassamme tunnetuksi tulleen  kristillisdemokraattisen Päivi Räsäsen mukaan, Päivin ja muidenkin päivien kannattaa kyllä olla nimikko-oluestaan ylpeä. Ei ole mitään syytä ennkkoluuloon; oluessa oli kyllä päättäväistä makua, mutta tupla-IPA tulee kivasti läpi raikkaana ja kuitenkin pehmeän pyöreänä. Vaikka olut on raikas, se on samalla kertaa täyteläinen ja miellyttävä. Alkoholia on runsaahkosti, mutta se takaa, että oluessa riittää makua. Paljon perusmaun alla piileviä raikkaita vivahteita joista voi löytää karamellin lisäksi syviä, merellisempiäkin makuja. Oluessa pitäisi olla kait tyrniä, mutta se ei suoran mausta löydy, vaikka yleisvaikutelma on raikas. Kaikenkaikkiaan ihan mainio paketti suomalaista luontoa hyvien maltaiden kanssa paketoituna.

Ostin oluen kuriositeettina, mutta voisin hyvin juoda sitä vielä toistekin. Luonne on hyvä, jos siitä sattuu tykkäämään, myös oluessa  :)

3 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Meilläkin päätyi neljä Päiviä jääkaappiin tänään, yksi maistettiinkin :D Ihan oli mukavaa, kuten tuntemamme Päivitkin!

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Myös meillä on Päivi jääkaapissa (ja yksi sohvalla). Tämän arvostelun jälkeen odotan kovasti, että Päivi saadaan jäähtyneenä pois jääkaapista :)

Satu kirjoitti...

Face on täynnä miehimyksiä poseeraamassa oman Päivinsä kanssa, veikkaan tämän juoman esiintyvän myös kuun lopun kulkueen jälkeisellä puistopiknikillä :)