sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Karamellisoitu bataatti-sipulipiirakka (ja appelsiinibitterssiä - taas!)

karamellisoitu bataattipiirakka

Tämä resepti ei paljon selittelyä kaipaa; bongasin loistoidean Jamieoliver.com jouluspesiaalista, jossa oli Donna Hayn karamellisoitu juurespiirakan resepti. Mutta toteutukseen yhdistin vielä toisen, tämän vuoden aikana suosikikseni nouseen appelssiinibitterssillä glaseerattujen bataattilohkojen ohjeen. Lisäksi vielä lisäsin piirakkaan joulupöydästä yli jäänyttä karamellisoitua punasipulihilloketta ja hieman jouluisia mausteita. Ja jos päällisten kanssa vähän joutuukin keittämään siirappia ja paahtamaan juuressiivuja, pohjataikina saadaan suoraan voitaikinapaketista.

juurekset, tarte tatin

Lopputulos on minusta ihan ehdottomasti palkitseva; makea bataatti, appelsiininen, bitterinen siirappi ja karamellisoitu sipuli ovat hyvänmakuisia yhdessä ja bitterin happoisuus rikkoo voitaikinan rasvaa mukavasti. Samalla piirakassa on semmoinen lihaisan syvä maku, vaikkei torttu ole lihaa nähnytkään. Se sopii ehdottoman hyvin esimerkiksi kalkkunajämien kaveriksi, koska appelsiini ja bataatti ja grillatun kalkkunan kanssa sitä meillä syötiinkin tällä kertaa.


juurespiiras

Vaikka piirakassa on makeutta ja ryhtiä, siinä kieltämättä on myös jotain tosi aurinkoista samalla kertaa.  Minä tykkäsin kovasti.

suolainen tarte tatin

Ja kun olen ihan rehellinen, mietin jo tässä samalla jos samanlaisen piirakan tekisi punajuuresta maustaen siirapin vadelmabalsamicolla, tähtianiksella ja rosmariinilla ja käyttäisi juustoksi auraa tai mustapekkajuustoa. Tai ihan vaan philadelphiaa. Hmm... :)

Karamellisoitu bataattipiirakka (cocktailpalapöydässä riittää pieni pala 15-20 hengelle)


1 iso bataatti
tilkka öljyä
maldonia tai hyvää yrttisuolaa

n. 1,5 dl karamellisoitua sipulia
n. 1/2 annosta (ehkä vähän reilu puoletkin saa olla) appelsiinibitterissisiirappia (kuten tein sen täällä) + 2 tähtianista  ja kanelitanko siirapin sekaan
(luomuappelsiinin kuorta raasteena)

n. 30g voita vuuan voiteluun

n. 150-200g vahvaa kovaa juustoa, minä laitoin Riitan Herkun alpzirleriä raasteena

1 pkt esikaulittuja torttutaikinalevyjä

tuoretta yrttiä (esim. timjamia, rosmariinia ja mäkimeiramia)
mustaa pippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita siirapin aineet ja mausteet kattilaan ja anna kiehua hiljalleen kokoon.

Pese bataatti ja siivuta ohuelti. Sivele siivut ohuesti öljyllä, lado löysästi uunipellille ja ripasuta päälle suolaa.

Paahda bataatteihin kauniit hieman ruskettuneet pinnat uunissa välillä (n. 10-15 min päästä) kääntäen bataattisiivuja.(Voit käyttää kiertoilmaa nopeuttaaksesi prosessia). Kun olet kääntänyt siivut kerran, sipaise ohuesti pullasudilla siirappia siivujen pintaan. Anna paahtua taas n. 10 min ja käännä vielä kerran tehden sama toiselle puolelle. Bataattien kypsymiseen mennee n. 30-35 min riippuen niiden paksuudesta ja ne ovat valmiita kun pinta on saanut vähän väriä ja siirappi hieman karamellisoitunut.

Voitele mielellään tarttumaton vuoka tai metallivuoka kuten minulla reippaasti voilla joka puolelta. Kannattaa valita vuoka, joka olisi lähellä voitaikinalevyn kokoa, mutta ei haittaa vaikka levyjä joutuu vähän halkomaan. (ks. kuvat) Tärkeää on kuitenkin, että saat taikinasiivujen reunat vähän päällekkäin, jotta saumat eivät ala vuotaa ja piiraan pohja pysyy yhtenäisenä.

Nosta uunin lämpö 225 asteeseen.

Lado voideltuun vuokaan ensin bataatit ja sipulia kauniisti asetellen. Siirapissa uineet mausteet voi laittaa koristeeksi, mutta ne voi jättää jo poiskin - ettei tule äkäisiä sattumia kenenkään palaseen :)

Jos haluat chiliä pirakkaan asettele se bataattien väleihin (osan voit ripotella vaan valmiin piiraan päälle). Minä en chiliä käyttänyt koska lapsia oli paikalla eikä piiras sitä minusta kaivannut - mutta se sopii jos tykkää laittaa. 

Halutessa voit raastaa vielä hieman appelsiinin kuorta bataattien ja karamellisoitujen sipulien päälle, ripotella mukaan yrttiä, loppu siirapi ja lopuksi lisätään juustoraaste.

Sitten ladotaan piiraan päälle voitaikinalevyt tehden niihin n. 0,5-1 cm saumat. Jos taikinaa on leveämmälti kuin piirasta, taita reunat alaspäin jolloin niistä tulee reunus piiraalle.

Paista piirakkaa uunissa vartin verran 225 asteessa kunnes voitaikina on kohonnut ja saanut vähän väriä. Laske sitten uunin lämpö sinne n. 180 asteeseen ja paista vielä 15-20 min kunnes taikina on kokonaan kypsää.

Kumoa piiras leikkuulaudalle ja koristele. Tarjoa hieman lämpimänä.

Donna Hayn juurespiiraan ohjeessa muuten vinkataan, että jos haluat, voit tehdä piiraan etukäteen jääkaappiin ja antaa sen olla vuuassaan kippaamatta ennen tarjoilua. Sitten ennen H-hetkeä voit vain lämmittää vuuan uudelleen, kipata piiraan ja koristella tarjolle.

Ei kommentteja: